Ajan hukkausta

Se oli elämäni nopein syyskuu. Ja totaalisin. Elokuunkaan viimeisistä viikoista minulla ei ole edes pienintäkään havaintoa.  Aika on mennyt hukkaan, mutta se ei ole todellakaan ollut ajanhukkausta.

Vauva tuli taloon ja kaikki muuttui. Ainakin ajantajuni. Aika on kulunut käsittämättömän nopeasti. Nyt ymmärrän niitä vanhempien puheita, joissa pikku kallet ja liisat olivat juuri vasta pieniä ja nyt jo muuttavat kotoa pois. Meidänkin ipana on jo kuusiviikkoinen, kohta kaksi kuukautta vanha, sitten puolivuotias ja sitä rataa. Kohta palaan takaisin töihin ja ipana pistetään tarhaan. Kamalaa.

Vauva-aika on tiettävästi lyhyt ja hetkestä täytyy pitää kiinni, nyt kun se on vielä läsnä. Omassa arjessamme kuukaudet vierivät nopeasti. En edes huomannut syyskuun alkaneen ennen kuin viimeinen päivä jo koitti. Viikoistakin on vaikeaa ptää lukua, päivistä puhumattakaan. Äskenhän oli vasta sunnuntai aamu ja nyt jo maanantai. Huh.

Ajan nopean sujahtamisen huomaa myös ihan päivittäin arjessa. Vauvan kanssa kulkiessa Vuorokausi on lyhyt aika (paitsi silloin kun se huutaa 24h). Aamulla herätyksen jälkeen aamupäivä sujahtaa päikkäreiden merkeissä, sitten päivällä hiemän äksöniä ja lisää päikkäreitä. Lopulta isäntä tulee töistä kotiin ja se tietää jo illan tuloa. Sitten nukutaan ja avot, taas on aamu.

Vuorokauden valuminen sormien lävitse aiheuttaa myös hieman ongelmia. Kun vauvan kanssa liikkuu, täytyy ajan hukkumiseen varautua.  Esimerkiksi neuvolaan lähtöön täytyy alkaa valmistautua jo montaa tuntia aiemmin että sinne ehtii. Äkkiseltään heräämiseen ja aamutoimiin varatut tunnit on kulutettu loppuun ja lähtöön on enää puoli tuntia aikaa. Kaikki kamat on pakkaamatta, lapsi syöttämättä ja vaippa vaihtamatta. Mihin hemmettiin se aika taas hävisi?

Tarkkailin tätä ajan hukkausta hieman ja totesin sen hukkuvan niinkin yksinkertaisiin asioihin, kuin vauvan  ihailemiseen, silittämiseen, tyynnyttelemiseen ja tietty syöttämiseen. Eniten aikaa kuluu pelkkään tuijottamiseen, siis oman lapsen. Sitä vain tuntuu olevansa Salvador Dalin valuvien kellojen kaltaisessa ympäristössä vauvaa katsellessa. Siinä tilassa aika venyy, hidastuu ja lopulta pysähtyy. Muu maailma suljetaan hetkeksi pois.

Tässä on hyvä olla nyt. Meidän molempien, ihan vain kahdestaan.