Pieni uniongelma

Meillä ei mennä nukkumaan!!

Ei kirveelläkään. Ei todellakaan. Kun ilta lähenee kello seitsemää alkaa kauhun tunnit. Pahimmillaan unta taistellaan kehteentoista, useimmiten yhteentoista asti. Ideaali olisi unta kaaliin ennen kymmenen uutisia. Mutta ei.

Ongelma alkoi huolestuttaa todenteolla, kun päiväunetkin alkoivat saada tartunnan. Heti kun lapsi laitetaan sänkyyn se havahtuu ja karjunta alkaa. Syli on ainoa portti uneen, mikään muu ei kelpaa. En kuitenkaan ajatellut viettäväni loppuikääni kaiket illat (ja pia päivätkin) lapsi sylissä ja jumissa sohvalla. jotakin oli tehtävä.

Miten pienet lapset tai siis vauvat saa nukkumaan? Meidän neidillä on valtavan jämpti päivärytmi. hommat sujuvat kellolleen samalla tavoin joka päivä ja ikää on vasta 2 kk. Mahtavaa. Ilta vain ei millään ota istuakseen tähän samaan ennustettavuuden sarjaan.

Iltakiukku lienee kaikissa perheissä normaalia. Se on meilläkin. Aivan megalomaanisessa muodossa. Seitsemältä alkaa kylpy, jonka jälkeen pääpiirteittäin huudellaan noin neljä viiva kuusi tuntia putkeen. Kahden aikuisen voimin iltakiukku kestetään, mutta yksin se on kaameaa. Siitä esimerkkinä Isännän viime perjantain työbileet, jota seurasi halkeaman saanut kännykkäni näyttö, johon siis terävä etuhampaani puraisi jäljen. Hermot menivät. Onneksi purin kännykkää (äitini puri taannoin kuulemma juustoa, jota oltiin sitten ihmetelty koko perheen voimin, että miten jääkaapissa voi olla juusto, jossa on kaunis hammaskaari kyljessä).

Otimme tilanteen haltuun, sillä en halua omaisuutemme päätyvän remonttiin, kun seuraava burn out tulee. Siispä käännyin hyvän ystäväni, googlen puoleen, joka ehdotti unikoulua. Tassutuksesta olinkin aiemmin kuullut, mutta siinä on ikäräjä: 6kk. Lapselta vaaditaan kuulemma selkeä päivärytmi, yön ja päivän erottaminen ja vähän älliä. no, näitähän meidän tytöltä löytyy viimeistä lukuunottamatta. Siispä kokeilemaan.

Räätälöimme tassutuksesta omaan käyttöömme unikoulun, johon yhdistettiin lapsen ja koiran kasvatusta (omg). Ensimmäinen askel on nukkumapaikan tekeminen positiiviseksi. Tyttöa siis kiikutettiin sänkyyn virkeänä ja pirteänä, jolloin sänkyyn yhdistyy mukavat fiilikset. Sitten uniajan tultua lapsi kääräistään kapaloon, joka imitoi syliä ja nukutetaan sylissä miltei sammuksiin  (syli siis siirtyy sänkyyn asti kun lapsi poistetaan oikeasta sylistä ja lasketaan kapalossa petiin) ja loput on tassukoulun ihmeellisiä ja taianomaisia käsiliikkeitä. Lisäksi sänkyyn laitettaan äidintuoksuinen yöpaita pään viereen. Ja avot. Alkoi homma toimia.

Ekana päivänä lasta nosteltiin useampaan otteeseen takaisin syliin, mutta uni tuli nopeasti. Toka ilta venähti pitkäksi, mutta tassutus oli nopeampaa ja enää ei selkä kipeänä tarvinnut roikkua vuoteen yllä. Tänään on kolmas päivä. Katsotaan mitä tapahtuu, mutta toistaiseksi päikkäreille mentyään tyttö nukahti, heräsi ja nukahti yksikseen rauhallisena uudelleen. Ah mikä ihanuus. Katsotaan siis mitä tuleman pitää ja saammeko katsoa tulevaisuudessa kymppiuutiset rauhassa.

Ja ai niin, kun kerroin tästä vallankumoiksellisesta menetelmästämme äidilleni, tokaisi hän ykskantaan, että aijaa, onko sillä nykyään joku hieno termikin. Hän teki näin aina meille molemmille sisaruksille kun emme vauvana saaneet unesta kiinni...