Ystäväni on raskaana, samoin toinenkin. Lasketut ajat ovat hämmentävästi kaikki kolmen viikon sisällä perätysten. Syksyllä tulvii vauvoja ovista ja ikkunoista.
Ensimmäisestä vauva uutisesta tunsin spontaania mustasukkaisuutta. Miksi joku tulee skeittaamaan minun rampilleni juuri nyt kun maailman pitäisi kääntyä katsomaan tänne ja ihastelemaan minun aikaansaannostani? Meidän vauvaa! Ystäväni raskaus loi tavallaan kilpailuasetelman, jossa ensinnäkin kilpailtiin huomiosta olla erityinen ja toiseksi siitä, kumpi onnistuu saattamaan raskautensa turvallisesti alun kiikkerien olosuhteiden läpi maaliin.
Kilpailuasetelman lisäksi, koin jonkinlaista yksityisomaisuuden ryöstöä. Ystäväni odottaa jo toista lastaan ja raskauskokemus ei ole enää uutuuden kiiltävä. Tästä seurasi, että omat uutukaisina pitämät kokemukseni ja henkilökohtaiset tunteeni kumottiin useasti toteamuksella: joo toi oli just niin tota kun odotin edellistä, nyt on taas sama meininki.
Lisäksi sain tuta yhden raskauden jo läpikäyneen äidin ymmärtäväisyyden haaleita hippuja enkä kokonaisvaltaista ihastelua. Mustin silmänalusin varustautunut ystävätär vain hymähti iloisena uutiselle ja jatkoi esikoisensa syöttämistään. Lapsia tulee ja menee, yhdeksän kuukautta voi tuntua pitkältä, mutta syntymästä se vasta alkaa. Ohjeisiin kuului myös. että älä panikoi ekoilla viikoilla, ehdit kyllä vielä, äläkä vaan valita tuskaisuutta alkuraskaudessa, sillä et tiedä vielä mihin olet pääsi pistänyt.
Toisen ystäväni kertoman vauvauutisen jälkeen olin yllättäen hyvin onnellinen ja iloinen enkä tuplamustasukkainen. Olin ehtinyt jo hyväksyä naapurinkin voivan lisääntyä siinä missä minäkin, enkä kokenut asetelmaa enää yhtää kilpailhenkiseksi. Otin uutisen pikemminkin ilahtuneena vastaan: jes, joku jonka kanssa jakaa tämä kummallinen ja uusi aihe.
Tämä toisen vauvauutisen kertoja on puolestaan hyvä ystäväni pitkältä ajalta. Jotenkin olen koko ajan salaa toivonut, että saisin jakaa kehoni ja elämäni mullistukset avoimesti jonkun läheisen kanssa, joka niitä myös ymmärtäisi (joku muu kuin oma äitini). Toiveeni siis toteutui ja ystävistäni yksi parhaimpia päätti toisistamme tietämättä pistää pullat uuniin extempore.
Asiassa on kylläkin kääntöpuolensa. Säälin ukkoparkojamme, sillä ensi kesänä molempien meidän ollessa äitiyslomalla heidän rintamallaan pitänee kiirettä. Mammat tulevat vaatimaan mökin aurinkotuoleilla istuen holittomia mansikkamargaritoja ja jalkahierontaa oikein olan takaa. Pare totella, sillä raskaana olevan kiukku on kaamea, varsinkin kun jättiläisvalaita on rantautunut terassille kaksin kappalein!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti