keskiviikko 3. syyskuuta 2014

Saako tätä syödä, entä tätä?


Meillä kasvaa pihalla monen vuoden erheen ja yritelmän kautta kyhätty yrttipuutarha. Tai siis laatikko ja sen kaveri, jotka ovat täynnä talvehtivia yrttejä. Laatikoiden teosta huolehti isäntä, minä kaadoin mullat ja istutin vihreät. Lapset taasen, noh, tekivät kaikkensa estääkseen meitä toteuttamasta kumpaakaan työvaihetta.

Laatikoista löytyy viinisuolaheinää, persiljaa, ruohosipulia, lipstikkaa, kahta eri minttua (toinen suklaaminttu!), sitruunamelissaa, oreganoa, timjamia ja raparperia. Nämä kaikki siis puskevat laatikoista vuosivuodelta yhä uudelleen. Uusiutuvien lisäksi lootiin päätyi tänä vuonna tomaatin pihan nurkkaan miltei köökähtäneet taimet (heräsivät henkiin), korianteri, chili ja amppeliin kuivahtanut orvokki (sekin virkosi). Pari valkosipuliakin taisin sinne tuikata. Ja ainiin, rucolaa. 

Että aika paljon tavaraa. Näistä vääntää muutamat bouquet garnit ja yrttiteet sekä säilöö koko vuoden yrtit.

Ja ruokkii näköjään lapsenkin. Meidän vanhin nimittäin kulki kesän alussa jatkuvasti pihalla hokien äiti saako tätä syödä, entä tätä? Laatikko saikin tästä tavallaan luonnollisen alkunsa, kun kyllästyin vahtimaan mitä se ipana taas syö. Kaivoin yrtit kootusti maahan ja osoitin paikan muksulle - syö noita, ei muuta.

Ja sehän syö. Meidän neiti "en halua syödä jugurttia, jossa on pisteitä (=vanilja)" vetelee pihalla lipstikkaa ja ruohosipulia posket pullollaan. Täytyy miltei pidellä sitä riveleistä kiinni tai muuten se ahmii kaiken rucolan. Ja mintut. 

Meinasin hermostua, kun loppukesästä se äkkäsi kulman takana kukoistavan viinimarjapensaan. Sieltä tiesi etsiä ensimmäisenä, kun lapsi oli hävinnyt pihalta. Nyt muodissa ovat omenat, joita tippuilee pihalle harva se päivä. Kohta se kai teroittaa hampaitaan naapurin luumupuuhun...

Taitaa esikoinen olla jonkin sortin tuoresyöppö, ehta raakaruokailija.


3 kommenttia:

  1. Söisipä meilläkin. Kolmevuotias kakara on käynyt NIIN ronkeliksi, että söisi vain muusia, (Puuhapete)pastaa ja kananmunia. Ilkeä äiti pakottaa syömään muutakin ;-) ja uhkailee, että jos ei syö lihaa/ kalaa, pikkuveli kasvaa isosiskon ohi.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Muusi on kuule täälläkin ykkösjuttu! Mutta mitä on puuhapete pasta?! Mun täytyy ehdottomasti hankkia sitä josko tuo sitä söisi...

      Meillähän pienempi 8 kuinen syö kerta-annoksina enemmän kuin kolmivuotias ronkeli isosiskonsa. Mutta tästä olen jo hetki sitten lopettanut stressaamisen. Kyllä se hengissä selviää vaikkei vitamiinit ja hivenaineet muusissa olisi optimaalisimmillaan..

      Poista
    2. Puuhapete-pasta on gluteenitonta (molemmat muksumme ovat allergisia vehnälle ja rukiille), ja sitä saa ainakin törkyhintaan Punnitse & Säästä -liikkeistä. Maistuu ronkelillekin.

      Meillä on muuten ihan sama homma. Pikkuveli mussuttaa tupla-annoksia nirsoilijaan verrattuna. Mutta hengissä tuo tuntuu selviävän ja yleensä sitten seuraavalla aterialla ahtaa itsensä edellisenkin aterian kalorit.

      Poista