FrONtsiDe OLLie

 

Murmeli osaa uuden tempun: mahallaan 360*, ja lopuksi vähän räpläämään äidin tekemään säkkituolia (joka btw pelastaa minkä tahansa polvi/selkävaivaisen lastenkanssa leikkijän, sillä kuten isäntä totesi - härreguud en tajunnutkaan kuinka paljon lapsen kanssa täytyy maata lattialla!!)

Bababa

Se puhuu sittenkin!

Tai siis suusta tulee ulos vihdoin jotakin muuta kuin kiljuntaa, rääkynää tai naurua. Johan se puoli vuotta kestikin. Päivälleen.

Murmeli on tänä historiallisena hetkenä paikantanut huulensa, osannut laittaa ne yhteen, päästää äänen saman aikaisesti ja vieläpä perätysten monta kertaa. hyvä yleisö, ääni bababababababa on syntynyt! Ja tottakai heti perään se keksi hurmaava vavavavavavava -yhdistelmän. Ja äiti on taas niin ylpeä!


Historiallisen tästä tekee se, että ensimmäistä kertaa lapsosemme on keksinyt konsonanttien olemassa olon. Ihan oikeasti, aloin jo kyllästyä ihmeellisiin uuu-, ääää-, uöö-, iiiiää -äännähdyksiin, joiden lisäksi kommunikaatio sisälsi loputtoman kavalkadin murinaa ja päätöntä päristelyä.

Nyt edellä mainittujen äännähdyksien sijaan bababa on uusi hitti (edellinen oli, huokaus, kiljunta) ja sitä tulee susta koko ajan. Omalle peilikuvalle, koiralle, sukalle, leluille ja erityisesti omalle varpaalle. Uudesta äänestä innostuneena ja perus äitimäisen ylitulkitsevana voisi optimistisesti tulkita tytön sanovan bvalbas eli ihan ilmiselvästi VARVAS! Tai ehkä pikemminkin Barbapapa, mutta eniveis, sehän melkein puhuu jo, on se niin viisas!! 

sotku

Onko syömisen todellakin oltava normaaliolosuhteissa tämän näköistä?

Ja mehän ei edes olla päästy vielä syöttötuoliin asti, saati siihen syömisen omatoimiseen harjoitteluun...

Mama boarding

Terveiset Vilnasta. Kylmää oli. Hyviä ostoksia tehty. Ikävä tuli.

Ei kaupunkia, vaan omaa tähtisilmää.

Matka meni aivan loistavasti. Paitsi että purskahdin itkuun heti lähtöaamuna klo 07.00, kun kyyti lentokentälle saapui kotiovelle noutamaan. Ja nyyhkytin koko matkan kentälle. Ja tätähän edelsi tietysti aamuhorteinen nyyhkytys kotona, eikä lähdöstä meinannut tulla mitään. Eikä edellisestä yöstäkään. Olin miltei valmis perumaan koko reissun vain siksi, että murmelin jättäminen kolmeksi päiväksi tuntui mahdottomalta.

Mutta lähtöön pääsin lopulta kuitenkin, murmelin pienet lapaset käsilaukussa ja mukana vannotus isännältä, että kuvaviestejä satelisi pitkin viikonloppua tiuhaan tahtiin. Niitä tulikin. Murmeli aamiaispöydässä, murmeli leikimatolla, murmeli nauraa, murmeli mökillä kylvyssä...

Koko reissun pälpätin sitten äidilleni ja siskolleni oona sitä ja oona tätä, oonan kanssa siellä ja täällä, oona osaa ja oona ei osaa. Aika yksipuolista, mutta hyvin he sen kestivät. Matkalla piti myös pysähtyä jokaikisen lapsiin tai niiden tarvikkeisiin liittyvän puodin eteen ihastelemaan. Kyllä murmeli tykkäisi jos äiti toisi tämän tai tämän tai tämän kotiin. Lopulta päädyin ostamaan vaatteiden sijaan Loccitanen 45% shea butter vauvaäitirasvaa (what?) murmelin kuiville ja halkeileville poskille (se muuten toimii ja vauva tuoksuu miedolle hunajalle, nam).

Kotimatkalla ikävä sitten tiivistyi kovemmaksi ja tissipumppukin alkoi olla jo tylsähköä aamuseuraa. Lentokoneessa matkalla Helsinki-Vantaalle fiilistelin jo kovaan ääneen tulevan aamun vaipanvaihtosessiota. "Onpa ihanaa nähdä onko sieltä tullut yöllä pisuli vai pasuli?!"

Ja sitten illalla kotona kuuntelin oven takaa toisen hiljaista unituhinaa. Ja aamulla odotus palkittiin. Vastassa oli hömistyneen näköinen miss murmelaati, joka kiljui naurusta lärvini nähdessään. Minua ei oltu unohdettu.

Ja mitenkä se isi isi isi oli pärjännyt? No kuulemma helkkarin hyvin, ei yhtään itkua viikonlopun aikana, ei vaikeuksia nukuttaa tai syöttää tai oikeastaan yhtään mitään ongelmia. Lapsenhoito oli kuulemma tosi helppoa.

Prkl:n murmeli, säästä vieraskoreuttasi mummeille, ei isille!

Isin tulikoe

Isäntä jää yksin murmelin kanssa ensi viikonlopuksi. Kolmeksi päiväksi. Minä lähden työmatkalle. Aikansa kutakin, sillä isäntä on ollut jo vaikka kuinka monella työmatkalla ja minä vikissyt kotona lastenvahtina.

Työmatka on vain toisenlainen kuin isännän. Enhän minä ole töissä, vaan kotiäitinä. Mutta voi kotiäitikin matkata työn merkeissä. Työreissuthan ovat täynnä seminaareja, palavereja, illanistujaisia ja ihania hotellihuoneita aamiaisineen. Minäpä palaveeraan matkalla äitini ja siskoni kanssa, istun seminaareissa paikallisissa kahviloissa keskustellen äitiyden hurmoista ja pidän powerpointtia murmelista olut lasi kädessä paikallisessa.

Illalla sitten pidetään omat banquetit raflassa ja loppu yöstä hurvitellaan Vilnan keskustassa. Sellainen on kotiäidin työmatka.

Reissuun ei myöskään pakata läpäriä, vaan tissipumppu. Bisnes is bisnes kotiäidilläkin, aina täytyy olla tavoitettavissa jos maidosta on kyse.

Matkalaukkuun on myös hyvin vaikeaa olla pakkaamatta tuttipulloja, vaippoja ja nannia. Pitää oikein terästäytyä, että muistaa, miten pakattiinkaan vain itseä varten. Siis sukat, kalsarit, tutti - eiku kosteusvoide, hammasharja, passi, unilelu - äh, yöpuku, d-tipat - just joo. Äitiyttä ei voi unohtaa kotiin.

Mitenköhän isi pärjää?

Mama of the year

Oijoi, kiitos ja kumarrus!

Olen ehkä aiemmin saanut jonkin sortin vastaavan tunnustuksen, mutta häseilin ja poistin sen vahingossa. Jos jotakuta tällä sohaisin kipeästi, annathan anteeksi. En osannut!

 

 

Ja vielä tilitys ja takaisin maksu olkaa hyvä:

1. Tunnen itseni Vuoden Mutsiksi kun...

viimeksi pamautin vahingossa lastani pianomallisella soittovehkeellä kaaliin. Näitä sattuu vähän väliä, rapatessa roiskuu.

2. Lapsiperhe-elämässä haasteellisinta on...

siis lapsiperhe, meilläkö, ja minäkö kuulun siihen kastiin? Kyllä, tämä on opittava, olen lapsellinen, lapsen omistava äiti, joka on lapsestaa ylpeä ja iloinen, mutta jonka on samalla niin vaikea käsittää sitä faktaa.

3. Suurin lapseltani saama kohteliaisuus on se, kun hän...

vihdoin avaa suunsa ruokintatilanteessa. Tätä on ensin edeltänyt mieletön aaaa, avaa suu, aaa(rgh) -sessio, jonka päätteeksi toivottavasti monttu aukeaa. Ja jos vielä ruoka pysyy sisällä niin äiti tietää, että on tehnyt murmelinkin mielestä hyvää bataattimössöä...

4. Kello 12 yöllä olen yleensä...

nukkumassa, missä te muut muka haahuilette?

5. Kello 8 aamulla olen yleensä...

edelleen vieläkin nukkumassa...

6. Haluaisin sanoa lapseni isälle, että...

hassua kuinka oletkaan saanut aikaiseksi niin itsesi näköisen tyttären, olisit jättänyt minulle edes silmien värin valittavaksi =)

7. Haluaisin sanoa omalle äidilleni, että...

muffeta lisää ja kiitos niistä vapaapäivistä, jotka annat minun ja isännän viettää ihan kahdestaan!!

8. Viimeksi kiroilin, kun...

ipana ei avannut suutaan kun syötin. Tämä on tuskaa.

9. En ole koskaan osannut...

olla raivostumatta tai menettämättä malttiani kun turhauttaa, mutta tästä taidosta yritän opetella pois joka ikinen päivä. Kultaisena sääntönä on samat kolme asiaa, kun merillä ollessa: älä hermoile, älä hermoile, älä hermoile.

10. Parasta, mitä housut jalassa ja ilman lapsia voi tehdä, on...

lukea hesari ja juoda aamukahvi keskeytyksettä, lähteä ekstempore elokuviin ja ajatella ihan kokonaisia ajatuksia alusta loppuun asti - ihan rauhassa. 

Ihana, rakas

Kuinka joka päivä siihen voi rakastua uudelleen. Ja uudelleen. Ja uudelleen.

En käsitä kuinka mini voi laittaa pääni sekaisin. Se on kuin lapsuuteni pehmolelu. RAkkain sellainen, jota teki mieli puristaa rintaa vasten iltaisin nukkumaan mennessä, halia pitkin päivää ja raahatam ukaan joka paikkaan. Ja pitää lähellä. Ihan vain sylissä.

Varsinkin iltaisin tunne on voimakkain. Nukkumaan laitettu, uninen ipana on kauneinta maan päällä. En millään välittäisi jättää sitä omaan huoneeseen nukkumaan, vaan mieli tekisi hiipiä yöllä sen luo ja napata se viereen nukkumaan. Joka ilta. Yhä uudestaan ja uudestaan.

Ja aika siistiä. Luulin, ennen omaa lasta, että voin tykätä jostain paljon. Mutta ei, nyt tykkään murmelista välillä niin kovaa että melkein sattuu. Positiivisella tavalla. Nyt myös tiedän mitä se merkitsee, että antaisin oman sydämeni pois hetkenä minä hyvänsä, jos lapseni sitä tarvitsisi. Vailla minkään näköistä vastaväitettä.

Ihanaa. Ja samalla niin mieletöntä.