Se puhuu sittenkin!
Tai siis suusta tulee ulos vihdoin jotakin muuta kuin kiljuntaa, rääkynää tai naurua. Johan se puoli vuotta kestikin. Päivälleen.
Murmeli on tänä historiallisena hetkenä paikantanut huulensa, osannut laittaa ne yhteen, päästää äänen saman aikaisesti ja vieläpä perätysten monta kertaa. hyvä yleisö, ääni bababababababa on syntynyt! Ja tottakai heti perään se keksi hurmaava vavavavavavava -yhdistelmän. Ja äiti on taas niin ylpeä!
Historiallisen tästä tekee se, että ensimmäistä kertaa lapsosemme on keksinyt konsonanttien olemassa olon. Ihan oikeasti, aloin jo kyllästyä ihmeellisiin uuu-, ääää-, uöö-, iiiiää -äännähdyksiin, joiden lisäksi kommunikaatio sisälsi loputtoman kavalkadin murinaa ja päätöntä päristelyä.
Nyt edellä mainittujen äännähdyksien sijaan bababa on uusi hitti (edellinen oli, huokaus, kiljunta) ja sitä tulee susta koko ajan. Omalle peilikuvalle, koiralle, sukalle, leluille ja erityisesti omalle varpaalle. Uudesta äänestä innostuneena ja perus äitimäisen ylitulkitsevana voisi optimistisesti tulkita tytön sanovan bvalbas eli ihan ilmiselvästi VARVAS! Tai ehkä pikemminkin Barbapapa, mutta eniveis, sehän melkein puhuu jo, on se niin viisas!!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti