lauantai 16. elokuuta 2014

Karvaisen inkiväärin ribbsit


En juurikaan kokkaile, tai yritän toki, mutta se ei aina ole mainitsemisen arvoista puuhaa. Jos jotain joskus edes kehtaa yrittää, huutaa joku jälkikasvu kuitenkin jossain kriittisellä hetkellä ja ruoka palaa pohjaan. 


Perussetti.

Tässä kuitenkin namskis maiskis ribbsit, jos joskus sattuisi olemaan hetki omaa aikaa kokkaukselle. Eikä vaikka siivoukselle...

Näihin tulee mm. inkivääriä ja nautiskeluohje on mahdollisimman hyvässä seurassa viinilasin kera.
Hyvää kesän päättäjäismuonaa Uunibataattien ja salaatin kera...

1/2 dl soijaa
1/2 dl tomaattipyrettä
1/2 dl siirappia
1/2 dl ruokaöljyä
1 rkl seesamiöljyä
2 valkosipulinkynttä raastettuna
1 rkl inkivääriä raastettuna (raastaessa siitä tulee aina ihmeen karvaista!!)
mustapippuria

ja tietty ne ribbsit, sellainen 35-40 cm pala raakaa kylkeä.


Kaikki ainekset mäiskitään isoon kattilaan ja lopuksi lisätään vettä niin, että  kylkipalat juuri ja juuri peittyy. Sitten keitellään.

Ällöä, mutta tunnin pitäisi jaksaa poristella.

Kun tunti on kulunut otetaan lihat talteen ja grillataan. Loppu mönjä kannattaa sitten keittää kasaan bbq soosiksi, jota hivellään grillissä väriä saaviin kylkiin.

Ja sitten syöpötellään.

Tässä kohdin joudun vielä ruuanlaittajan kiusaksi suosittelemaan - jos kokin jaksaminen enää riittää - iki-ihanaa Pastanjauhanta- blogin bbq soosia, jonka yli ja ympäri en kertakaikkisesti pääse. Vastaavaa en ole kohdannut elämässäni, edes ravintolassa. Ja aina sorrun lipomaan sekä kauhan, että kattilan...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti