Perheessä asustaa tätä nykyä rapu. Se tarraa ihan kaikkeen kiinni. Riittää että sopiva kohde vilahtaa kahdenkymmenen sentin päässä niin se aktivoituu tarttumaan siihen. Salamannopeasti.
Tällöin kumoutuvat aamukahvit ja ruokalautaset, kyytiä saavat pöytäliinat ja kukkaruukut. Ja koira.
Nykyään rapu pääsee jotain ihmeen peppurallia eteenpäin niin, että sen kouriin joutuu vähän väliä epämääräisiä asioita. On koiran karvoja, langanpätkiä, tikkuja, herneenpalkoja, hesarin kulmaa ja aivan liian pikkuriikkisiä leluja.
Jatkuvasti siltä saa olla poistamassa artikkeleita näpeistä. Ja siitä seuraa huuto. Oikein dramaattinen sellainen.
Paras paikka mistä voi tarrata kiinni, on isosiskon hiukset, Tätä en suosittele, sillä isosisko kyllä antaa tulla takaisin vähän liiankin tomerasti. Toinen suosikki on äidin naama. Tämäkään ei ole mukavaa, sillä pienista nakkisormista löytyy puristusvoimaa kuin pienestä kylästä. Ja helkkarin terävät kynnet.
Yhteen suuntaan toimivat kourat osaavat vain tarrata. Irtipäästäminen ei ole ilmeisesti yhtä mukavaa.
Kourat kurkottavat myös korkealle. Niillä hamutaan kiihkeästi sohvapöytää ja tuolin jalkoja. Kohta suunta on ylöspäin. Mihin se vauva katosi?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti