Yötöissä

Näin yhden lapsen jo kaksivuotiaaksi asti saattaneena ja tuhannet kerrat nukuttaneena, voin kuulostaa hieman koomiselta sanoessani, etten edelleenkään näköjään osaa nukuttaa lasta.

Sain huomata, että vastasyntyneen ihanan unisen alun jälkeen koettaa todellakin se todellisuus, raaka tahtojen taisto, The Unitaisto.

Taas.

En muistanutkaan kuinka vaikeaa on yrittää saada lasta nukkumaan. Mitään unikouluja ei kuukauden nähneelle voi pitää, mutta jotenkin sille pitäisi viestiä että nuku nyt hemmetti. Tai, kyllä se nukkuu jos on sylissä, mutta tätä on turha odottaa muualla. Mitä lähemmäs ilta hiipii ja samalla oma sänky, sitä todennäköisemmin riekutaan hereillä ja karjutaan. Joskus jopa tunnin pari keskellä yötä.

Vattujee.

Unitaiston osala olen kuitenkin oppinut sen, että kavereita kannattaa vakoilla ja hyviä neuvoja kerätä sillä ties mikä kumma keino osoittautuukin yhtäkkiä toimivaksi. Ystäväpiirissä lapsia on nukutettu milloin sängyn vierellä istuen ja facebookia selaillen, milloin  samassa huonessa hengaillen ja sitkeästi pyykkiä lajitellen sukka kerrallaan ja milloin tutilla, tuttipullolla, unilelulla, soittorasialla, klassisella musiikilla, äidin tuoksuisilla räteillä jne. 

Kipaisinkin erään vinkin innoittamana salamana (näin toisen lapsen äitinä kynnys pistää rahaa haisemaan hyvien yöunien takia on näköjään toooodella matala) ostamaan pinnikseen keinutassut ja nyt sänkyä hytkytetään pitkin yötä. Rasittavaa, mutta toivottavasti ollaan menossa kohti osaan nukkua muuallakin kuin sylissä -tilaa.

Me apinoimme taistoon mukaan keinutassujen lisäksi äidin paidan alla hillotun unirätin, sillä tutti ei pysy suussa, facebook ei innosta, pyykkiä ei vielä riitä tarvittavan paljon nukahtamiseen ja soittorasia puuttuu. Peukut pystyyn ja kohti taistoa. Menetelmät ehtivät takuuvarmasti muuttua vielä kymmenen kertaa...

Unitaisto taitaa olla tulevaisuudessakin ystävällinen vihollisemme. Edelleenkään kaksveemme ei nuku kokonaisia öitä, vaan kärsii kauhukohtauksista, vanhemmat mukaan lukien. Ja pienin perheenlisäyshän vasta verryttelee nukuttamissektorilla. Pahempaa on siis vielä luvassa.

Ja ehkä parempaakin sitten joskus.

Mutta mitä tulee tulevaisuuteen, niin kauhistuin kun kuuntelin perhepäivähoitajamme oman perheen yökukkumisia. Kymmen- ja kahdeksan -vuotiaat mukulat siellä seikkailevat pitkin yötä huudellen milloin vessahätää, milloin janoa tai painajaisia. Niimpä hoitajamme tunnollisena äitinä virittelee joka toinen yö patjaa milloin mihinkin huoneeseen ja kenenkin sängyn vierelle. 

Huokaus. Kuulostaa tutulta, Ehkä sitten nukutaan, kun lapset ovat muuttaneet kotoa? 

Eiku ai niin, nehän voi (ja pitää) antaa hoitoon yökyläilemään!