Draamaahan nimiäisissä olla pitää, eihän ne nyt muuten ole mieleenpainuvat ja vuosisadan kohutuimmat bileet!!
Historia toistaa itseään. Kuten viime kierroksella, mahtuu viikonloppuna järjestettäviin nimenannon juhliin sivujuonia. Tosin ei onneksi niin dramaattisia, kuin papin kutsuminen luvata paikalle, salakastaminen kirkon jäseneksi tai maaninen pullakranssin tekijä. Toisaalta, eiköhän viimeksi mainittu saavu kutsumattakin paikalle kranssinsa kera.
Esimerkiksi jälleen kerran ihana anoppini on nostanut päätään mielipiteidensä kera juhlien alla. Plaah. Tällä kierroksella tosin onneksi hyvin laimeasti. Kyse on mukulan toisesta nimestä, joka on hänen toiveidensa vastainen. Suvussani naiset on nimetty aina toiselta nimeltään identtisesti ja nyt tämä perinne pitäisi rikkoa anopin toiveiden mukaisesti.
Pidämme kuitenkin pintamme, eikä se yllätykseksi edes ole vaikeaa. Taas jälleen kerran on ilokseni todettava, että toisen mukulan kanssa en kumartele tahtomattani kenellekään. Pokkaa löytyy eikä se edes nosta tuskanhikeä pintaan.
Tänä vuonna eniten harmia aiheuttaa juhliin kutsun saanut isäni. Hän ei halua saapua juhliin, koska on pari vuotta takaperin eronnut äidistäni eivätkä tietenkään viisaat aikuiset osaa olla saman katon alla. Nimiäisethän ovat ensisijaiseti näyttämö avioerolle, eikä lapsenlapsen uudelle nimelle, eikö?
Asiaa hämmentää myös se, eittei kyse suinkaan ole riitaisasta erosta tai siitä että he tavatesaan pilasivat juhlat huutamalla ja toisiaan solvaamalla. Päin vastoin. Äitini suorastaan tahtoisi nähdä isäni pitkästä aikaa ja vaihtaa kuulumisia.
Isäni sen sijaan, huokaus. Toivoton jäärä.
No, jäärät tai omituiset nimivaatimukset eivät menoa haittaa. Kuten totesin, juhlat ilman alkusäpinää eivät ole kummoiset. Kunhan juhlapäivänä kaikki ovat ruodussa.
ps. Erityisbonuksena jännätään vesirokkoa, ei siis rokotetulla isoliskolla, vaan tällä pienemmällä. Mutta sehän on sitä helpompi, mitä pienemmästä on kyse, right?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti