Pääsiäisenä tapahtuu muitakin kuin kirkollisia ihmetyksiä. Johtuneeko tämä suklaamunien övereistä energialalauksista vai mistä, mutta murmeli lähti eteenpäin!
Kolmen, tai siis neljän kuukauden vatsallaan olemisen jälkeen se on vihdoin tajunnut, että eteenpäin kuuluu ja tuleekin tässä elämässä mennä. Suorituksessa on kylläkin vielä hieman parantamisen varaa, sillä eteenpäin mennaa käsillä vetäen, puoli metriä kerrallaan, maksimissaan kokonainen.
Mutta ai että tämä talo on täynnä ylpeitä vanhempia ja videokamera on jo täynnä videoita tapahtuneesta.
Koomisinta tässä touhussa on se, että ei ipana edelleenkään luovu perusasennostaan, eli takajalat ylhäällä maasta potkien, etujalat ilmassa viuhtoen, muuta kuin koiran lelun takia. Koiralla nimittäin on vinkusika, jota ipana himoitsee. Jos se on lattialla, tarpeeksi lähellä niin jo läks!
Nyt täytyy sitten heittäytyä itse pitkälleen maahan ja tarkastella lattiatasolta mihin kaikkialle sormet voi tunkea, mihin voi tukehtua ja mikä on liian ällöttävää lapsen suuhun mentäväksi. Esim. koiran lelujen kanssa on suuri kysymysmerkki. Niitä kun en rakki raasulta viitsi viedä, kun se ei muutenkaan saa enää huomiota.
Pitääkö tässä sitten kestää ajatusta, että tennispalloissa on kahdet hampaanjäljet?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti