Päivittelimme työkaverini kanssa ruokailutottumuksiamme. Hän kuuluu siihen kunnialliseen kastiin, joka syö tasaisen tappavaan tahtiin läpi päivän. Viisi pientä ateriaa. Sopivan tuntimäärän välein. Ja onpahan vielä kasvissyöjäkin. Ja varmaan luomuihmisiä.
Minä taas syön kun on nälkä, aamulla, lounaan - jos olen töissä - ja jotain ehkä töiden jälkeen. Siis epäsäännöllisen säännöllisesti hyvänä päivänä kolmesti päivässä.
Työkaverini tokaisi minulle, että pianpa opit syömään tasaisesti, ksoka lapset vaativat sitä. Sinun täytyy toimia esimerkkinä. Kunniallisena vanhempana.
Siis esimerkkinä mukulalle? Esimerkkinä syömisen käytänteistä?
Mitähän esimerkkitätimme tuumaisi, jos tietäisi että muksumme osaa ovikellon soidessa kiljaista iloisesti pizzasetä! (tai vaihtoehtoisesti kauppasetä jos alepan kauppakassilähetys saapuu ovelle). Mitähän hän tuumaisi, jos tietäisi, että ronkeli kakaramme ei välillä suostu syömään kuin nakkeja tai munaa? Siis koko päivänä.
Olen itse täysin tyytyväinen siihen että jotain menee alas. Munat nakeilla tai nakki pelkiltään. Tämä ei mitenkään korreloi sen kanssa, kuinka usein ITSE syön pöydän äärellä. Syömisiin ei auta vaikka kuinka istuisin lautanen edessäni ja puputtaisin salaattia kellon tarkkuudella. Viidesti päivässä. Jos muksu ei syö, niin se ei syö. Viis esimerkistä, ruuan ajankohdasta ja laadusta.
Toimin kuitenkin mieluusti esimerkkinä muissa asioissa, kuten sohvalla istutaan, ei hypitä. Sunnuntai aamulla lököillään sängyssä mahdollisimman pitkään, eikä hosuta. Koiraa silitetään, ei vedetä hännästä. Isiä halitaan, ei mätkitä. Hiekasta tehdään kakkuja, ei syödä sitä. Ja niin edelleen.
Syömisen kanssa olen täysin esimerkitön. Ehkä äitinikin oli minua kohden?
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti