Olotilani on ärsyttävässä välivaiheessa. Perheenlisäystä on tulossa, mutta ulkonäkö on lähinnä epämääräinen. Ei todellakaan raskaana oleva.
Yhtälailla kun raskauden loppuvaiheessa tekisi mieli kadota maan alle jättiläisvalaan muotoisen kuontalonsa takia, tekisi nyt mieli kadota epämääräisen määräisen mahan takia.
Ulkopuolisen silmin, kuten viime kierroksella rakasta miespuolista työkaveriani lainaten, näytän hieman liikaa kesän mittaan pussikeittoa vetäneeltä pubiruusulta. En onneksi sentään naamaltani - sen kollegani sai lopulta kakistettua ulos korvat punasta hehkuen ja minun matalaa murinaani kuullostellen - vaan keskivartaloltani.
Olotilani on yhtäepämääräinen. Joo ollaan paksuna, mutta vain vaihtelevasti ja vaihtelevan muotoisesti. Aamulla kukaan ei huomaisi yhtään mitään, vaikka nakupellenä kirmaisin pitkin officen käytäviä. Työpäivän aikana taas kiitän pikku hiljaa täyttyvien äitiyshousujen olemassaoloa ja säkkimallisia turvavaatteita (joo, ei kukaan edelleekään saa tietää ennen lomia yhtään mitään). Iltaisin taas, no, Isäntä huudahtelee säännöllisin väliajoin kauhusta, kun pötsi tunkee ennen minua kulman takaa vastaan.
Vaihtelevamuotoisuus taas johtuu siitä, ettei maha vielä pingota. Tämä liitoksistaratkeamis vaihe tulee seuraavaksi, silloin kenelläkään ei ole enää epäilystä pussikeiton nautitusta määrästä, mutta ennen sitä kärsin vatsamakkarani siirtymisesta milloin mihinkin kohtaan turpoavaa kumpuani.
Hassuinta on, että en muista tarkkaan mikä viikko on menossa, mutta tiedän olevani aivan selkeästi pienimaha-isomaha -vaiheessa. Sitä seuraa pian liikkeiden ensinoteeraus, todellinen isomaha, mutta vielä helppo olla -vaihe ja sitä lopulta isomaha, ei todellakaan mukava olla -vaihe.... Ja sitten vielä viimeisenä se kauhistuttava tyhjämaha, mutta silti näytän tynnyriltä -vaihe.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti