Olen kehittänyt itselleni hyvän lapsenteonhaasteellisuuden tutkan. Siis sellaisen sisäisen huntsin, jonka avulla pystyn haistamaan kilometrien päästä ne pariskunnan, joilla lasten saaminen on ollut enemmän kuin haasteellista.
Yhtälailla vainuan ne, kenelle lapset ovat tipahtaneet puusta yhtäkkiä ja vailla varoitusta tai jo heti ensimmäisestä yrittämästä.
Näiltä viimeksi mainituilta kuulee toisen lapsen hankintakierroksen lähestyessä lauseita tyyliin "ensi kesänä sitten pistetään pikkumikko alulle" tai "keväällä olisi optimaalinen aika saada toinen mukula".
Viimeksi perjantaina lounastauolla vainusin tällaisen tapauksen. Mieskollegani, yli nelikymppinen murkkuikää kolkuttelevien tyttöjen isukki, neuvoi minua ajoittamaan lastenhankinta määräaikaisentyösyhteeni kanssa mätsääväksi. Siis ajoittamaan lapsen hankinta. Ajoittamaan.
Dingdingding -sanoo lapsenteonhaasteellisuuden tutkani ja raportoi, että tuolla pariskunnalla ei ilmeisesti ole ollut päivääkään lapsentekohaasteita. Kortsut nurkkaan ja poks, muksu tulossa.
Oma taustani on erilainen, siksi tutkani hälyttää myös toisen ääripään paljastavia puheenparsia. niissä lapsia ei tehdä, ne saadaan. Lapsia tulee jos on tullakseen ja kun niitä tulee on se yleensä mielettömän ponnistelun takana. Äänissä on yleensä hivenen turhautumista, erityisesti se esiintyy silloin, kun joku kehottaa ajoittamaan jälkikasvun syntymää kuukauden tarkkuudella.
Tämä porukka huokailee ja pohtii kuukausi tolkulla napsahtaako tikkuun viiva vai pari. Eivät he välttämättä lapsettomuudesta kärsi, mutta ehkä hankinnan haasteellisuudesta. Sotaan ei lähdetä soitellen, vaan ujosti toivoen.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti