 |
| Voi kun meidän tavarat olisivat joskus edes tällaisessa piilossa |
Lapsiperheen osaksi tullessani, olen huomannut, että
talossamme on syövereitä. Sellaisia syövereitä, jotka imaisevat kotimme
partikkeleita pysyvästi kadotukseen. Tai välillä väliaikaiskadotukseen sylkäistääkseen
ne mystisen ennaltamäärämättömän ajan päästä taas ihmisten ilmoille.
Syöverien paikallistamisen takaa haastavaksi se, että ne
ovat todellakin ennenkuulumattomia, täysin uusia ja summanmutikassa valittuja.
Jopa sijaintiaan alituiseen vaihtavia. Ennen hukassa olevat asiat löytyivät
jääkaapista, takin taskusta tai käsilaukusta. Joskus jopa isännän taskusta. Nyt
ne saattavat löytyä sukasta, lehtikorista, pussilakanan sisältä ja muista
täysin mahdottomista paikoista.
Meillä katoavat säännöllisesti erityisesti lelujen osat,
palapelin palat ja kengät. Viimeksi eilen hämmästyin suuresti löytäessäni
muutaman kuukauden hukuksissa olleen palapelin palasen ulkovarastostamme
isännän kaljakeissistä. En todellakaan tiedä kuinka se on tiensä sinne löytänyt,
mutta sen sentään huomaa ettei meillä paljoa mökäööliä näköjään kuukaudessa kulu.
Paras kuulemani hukka on kuitenkin ystäväperheeni äidin
kännykän joutuminen nukkuvan lapsensa vaippaan. Ties mitkä luonnonvoimat ovat tuolloin olleet
valloillaan. Onneksi puhelin sentään kesti kosteutta. Ja oli äänettömällä.
Onneksi tällä hetkellä hukassa ei ole juurikaan mitään elämää
suurempaa, huomenna tilanne voi olla täysin eri.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti