Lukutoukka

Meillä luetaan p a l j o n, siis ihan sairaan paljon. Hetin kun kotiudutaan päivähoidosta sisälle kajahtaa huuto KIIJAAA! ja sen perään vaativa ÄITI LUKE, ÄITI TÄNNE. Ja äiti lukee ja lukee ja lukee.

On hauskaa, kun muksulle on alkanut iänikuisten kuvakirjojen lisäksi kelvata tarinalliset kirjat. Se jopa jaksaa kuunnella pienen pätkän tarinaa. Tarinat tulee kuitenkin valita tarkoin, sillä ainakin omasta lapsuudestani asti matkanneissa satukirjoissa on aika raakaa kamaa, on sutta joka täytetää kivillä ja heitetään lampeen, poika joka tupakoi ja sen sydän muuttui pahaksi, on iki-ihanat mutta sairaan pelottavat Anni Swan ja Grimm.

Uusin villitys on lasten laulukirja, jonka takia olen saanut virittää kaikki lastenlaulutaitoni jostain omasta lapsuudestani huippuvireeseen. Muistan yllättävän hyvin vaikka ja mitä. Ja sävelkin osuu melkein aina kohdalleen.

Laulukirjaa selataa vaativasti. Osoitellaan laulu laululta kohteita, joita säestetään Äiti laula!- pyynnöllä. Jos äiti ei tartu hienovaraiseen käskyyn, laulaa tyttö itse. Ihhahhaa hepo hiinataa-aa..

Toinen suosikki ovat ikuiset eläinkirjat. niistä löytyy takuuvarmasti mäyä, pövvö, mehmä, tikka, muusu, koia, kääme, ampi, kääpä, ova ja pupu. Ja lisää opitaan joka selauskerralla.

Uutena villityksenä ovat numerot. Meidän mukula osaa laskea ykkis, koome, neejä, seisse, kahe, kymme, monta, paljo! Viis järjestyksestä, tai siitä että joku putoaa välillä välistä. Pääasia on, että hahmotuskyky on kohdallaan ja määrät alkavat hahmottua.

Värejä ei muksu tajua. Meillä on väreistä kertovia kirjoja, mutta niistä bongataan aivan jotain muuta kuin niitä itseään. Joskus mukula toteaa ukona että auto puna tai lento sini, mutta epäilen, että kyse on tuurista. On sattumaa, että väri ja vekotin osuivat oikeaan tällä kertaa, koska virheosumia tulee yhtä suurella todennäköisyydellä.

Pidän mukulan opettamisesta kirjojen kautta. Arvostan painettua sanaa ja kuvaa. Olenkin ottanut tavaksi luuhata kirppisten ja vastaavien hyllyt aina kirjojen toivossa. Välillä hinnat ovat huokeita 0.50e kappale, välillä joku pyytää hurjaa 10 euroa "uudesta" kirjasta. Useimmiten niidenkin sivujen väliin on liimaantunut puuroklöntti tai vastaava.

Kirjahyllyt pursuavat lasten kirjoista, mutta mielestäni kymmenen turhaa kirjaa liikaa, kuin yksi turha lelu. Kaksi kirjasarjan edustajaa puuttuu kuitenkin joukosta. Pekka Töpöhäntä ja Richard Scary. Nämä eivät jostain syystä ole tulleet missään vastaan. Niitä bongaillessa ja odotellessa, meitä viihdyttävät Pupu Tupunat 80 ja 90 -luvulta, Muumipeikko ja kumppanit, Barbapapat myöskin 80- luvulta ja Ankkalinnan väki, Hanhiemon satuaarre sekä tietty ne miljoona eläinhahmokirjaa.