Tämä on perin outoa, sillä noin yleensä ottaen tai itseasiassa siis ihan kaikki lomareissut pitkin maita ja mantuja ovat olleet suksee. Mieletön suksee. Muksu on aina ollut helppohoitoisempi reissussa kuin kotona. Nähtävää on ollut niin paljon, että perheemme akilleen kantapäät, ruoka ja uni, ovat sujuneet heittämällä. Ruokailuaikaan on ollut huutava nälkä ja nukkumaan mennessä jäätävä väsymys. Helppoa lastenhoitoa!
Nyt reissu oli pelkkää ei ota sitä, ei saa potkia pöytää, ei juokse karkuun, ei mene sinne, usko nyt prkl äitiä! -huutoa. Mikään ruoka ei mennyt alas, nukkumisesta puhumattakaan. Rattaissa ei ollut hyvä istua, kävellessä karattiin, hotellihuoneessa muksu tuli hulluksi ja julkisissa paikoissa äiti tuli hulluksi.
Reissun kruunasi isännän kaksi työpäivää, jolloin olin kahdestaan uhmahirviön kanssa. Voi sitä jäätävää häpeän määrää, kun 4 kertaa päivässä joudut yksin istumaan kirkuvan hirviön kanssa ravintolan ruokapöytään, yrität hampaat kirskuen hillitä jotenkin sovelian sanoin jälkikasvua potkimasta pöytää ja repimästä astioita lattialle. Tiuskit hiljaa, uhkailet lujempaa, lopulta päädyt nappaamaan vähän liian ronskisti kakaraa jalasta kun mikään muukaan ei mene perille. Ja siitä se huuto vasta syntyykin. Ja hirveä syyllisyyden tunne.
Sosiaalinen paine on kova ja minä tyhmä otin siitä itselleni ohjenuoran. Pokkani ei kestänytkään sitä, että yritin saada lapseni käyttäytymään ihmisiksi, joka puolestaan halusi olla riiviö. Intressimme törmäsivät ravintolassa ja vähän muuallakin noin puolen tunnin sykleissä. Ole siinä sitten lomalla.
Kokosin pikapikaa palattuamme tutun kanssakärsijaäidin hätäkokoukseen. Kahden lapsen uhmat handlaava ystäväiseni totesi heidän perheen ratkaisseen uhmatuhma-aikakauden tiiviimmän osion linnoittautumalla sisätiloihin. Kaikki julkista painetta aiheuttavat tilanteet, kuten valkoiset pöytäliinat ravintolassa, olivat tuolloin pannassa. Jos johonkin uskalsi lähteä, oli se tasan tarkkaan maksimissaan mäkkärin tasoinen syöttölä.
Tämä olkoon ohjenuoranne seuraavan kuukauden, kunnes tilanne rauhoittuu. Tuntuu, että pelkästää jo kotioloissa on tarpeeksi haastetta. Harjoittelen ensin tutulla maaperällä ruokapöydästä poistamista ja jäähyä ennen kuin sovellan sitä julkisiin tiloihin. Harjoitus tekee mestarin.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti