Sehän se meillä sitten oli, vauvarokko. Olisi pitänyt uskoa vinkkejä. Eikä lähtäe Jorviin perjai-iltapäivällä. En muuten suosittele. Sieltä ei niin vain pääse pois.
Kun kuumetta oli ollut kolme päivää 40 astetta ja kaiken kruunasi kokop erjantain kestänyt huutoitku päätin lähteä lääkäriin. Vakuutuksen turvaamana soitin yksityiselle. Ei vapaata aikaa. Soitin toiselle. Ei aikaa, ehkä vasta illalla olisi vapaata. Soitin kolmannelle, ei aikaa, tai siis vasta seuraavan viikon tiistaina löytyisi.
Okei. Se siitä kaiken hoitavasta vakuutuksesta. kello oli kolme iltapäivällä joten lähdimme tapaamaan herra terveyskeskuksen päivystystä. Puolentoista tunnin huudon ja odottelun jälkeen sain kuulla, että labrat ovat menneet kiinni ja kannattaa varmaan mennä Jorviin.
Ahaa. Jorviin. Missäs se nyt olikaan ja miten sinne ajettiin. Thänk God navigaattorin. Ja sit menoks. Viiden ruuhkaan Turuntielle. Ou jea. Ja muksu huutaa.
No niin, auto parkkiin pläts vaan johonkin ja juosten päivystykseen. Parkkeerasin tietty väärälle puolelle Jorvia ja juoksi pitkin pimeitä käytäviä tunneleissa, kunnes löysin päivystyksen ja Jonon. The Jonon.
Nou hätä. Nopeestihan nämä menee. Ja kas jonossa on tuttuja, ystäväiseni ja rakas pipi kummipoikani. Ystäväni masentaa taistelutahtoni lopullisesti, Jorvista ei kuulemma koskaan ole päässyt lääkäriin alle viiden tunnin.
Fuk. Onneksi latasin pari hassua bonaa ja pillimaitoa hoitokassiin. Itselleni en tietty mitään.
Kun odottelua oli kulunut nelisen tuntia olin vielä toivonrikas. Kun odotusta oli takana pari lisää olo oli kaoottinen. Ulos oli päästävä. Kaiken kukkuraksi huutava mukulani alkoi olla terve. Ei kuumetta ei itkua ei mitään, minkä takia pitäisi viettää perjantai-illan bileet Jorvissa.
Niinpä käynnistin jääräpäisen koska pääsemme kotiin inttämisen. Sitä ei liiaksi saa tehdä, muutoin saa aikaiseksi lastensuojeluilmoituksen, mutta sillälailla pikkuhiljaa hivuttaen. Oveluutta käyttäen.
Juotin mukulan täyteen mehua ja maitoa, jotta pissa näytteet saatiin nopeammin, sitten roikuink hoitajan lahkeessa ja kinusin pissatestin nopeuttamista, juotin mukulaa lisää, pyysin kuumeen mittausta, hihkuin riemusta kun joku pohti pika tulehdusarvojen mittaamista.
Kun olin luvannut maat ja taivaat tullakseni huomenna heti välittömästi pika vauhtia takaisin jos kuume uudelleen nousee, sain vihdoin luvan lähteä kotiin. Kello oli tällöin kymmenen illalla ja olo aika puhki.
Ystäväni jäi vielä sinne. Käytävälle istumaan nukkuva keuhkokuumeileva lapsi sylissään. Älytöntä.
Ei enää Jorviin. Paitsi, meidän tuurilla Murmelaati veteli jonkin mukavan kirjainyhdistelmän kitaansa paikan lattioilta. Vieressä iltaansa viettivät nimittäin Noro, Adeno, Rsv ja A-influenssa. Yritä siinä sitten viiden tunnin ajan selittää muksulle että älä nyt helvetissä nuole niitä tuolin käsinojia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti