Tapahtui eräänä lounashetkenä.
Muksu murmeli istahti syöttötuoliin ja rupesi popsimaan sapuskaansa. Tavalliseen, aivan tuiki tavalliseen tapaansa.
Pöydälle oli ladottu ihan normi setti: hedelmäbona, äidin tekemä bonajämä, maitopullo, lusikka ja muu tilpehööri.
Yhtäkkiä, kuin salama kirkkaalta taivaalta, alkoi murmeli kurkistella pöydälle lasketun maitopullon vasemmalle, sitten oikealle puolelle. Tätä puolelta toiselle keikkumista jatkui tovin ja ruokailusta ei meinannut tulla mitään. Äidillä alkoi hermo mennä.
Oli pakko puuttua asiaan. Mikä sitä kakaraa nyt oikein vaivasi?
Pähkäilin aikani ja kurkistin pöytätasoa ipanan näkövinkkelistä. Totesinkin pian, että kas, kaksi aivosoluahan ne taas olivat ipanan päässä tormänneen ja kohtaamisessa solmineet pysyvän suhteen. Pöydälle laitetun maitopullon takana piileksi ipanan silmistä katsottuna hedelmäbonapurkki. Sitä se ipana kummastellen tuijotti ensin pullon vasemmalta, sitten oikealta puolelta.
Kuvitelkaahan nyt toisen suurta hämmästystä, kun purkki ilmiintyy ensi maidon toiselta ja sitten uudestaan toiselta puolelta.
Se ei siis katoa mihinkään (tai sitten niitä purkkeja oli kaksi), vaikka meneekin tuttipullon taakse hetkeksi piiloon.
Siis aivan tajunnan räjäyttävää aivotoimintaa. Tyttöhän oikein ryhtyi filosofoimaan.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti