Ah meille on saapunut niin ihana, ikiaikainen uniongelma. Luulin jo selättäneen moisen ärsykkeen, vain kipeänä olemisen aikana ilmentyvän, "en halua mennä nukkumaan" -syndrooman. Mutta ei. Se on taas täällä.
Homma lähti menemään syöksykierrettä kun anoppi oli vahtimassa murmelia. Murmeli oli tietenkin tapansa mukaan voihkinut nukkumaan laitettaessa hetken sängyssä ja anoppi oli heikkohermoisena mennyt ja nostellut lasta vuoroin syliin ja vuoroin takaisin sänkyyn. Kahden tunnin ajan.
Kun lopulta tulimme iltariennoistamme kotiin myöhään illalla, oli lapsemme vieläkin hereillä. Olohuoneessa, anopin sylissä ja tv:tä katselemassa. Voihan perse.
Ja kiva kiitti joo taas lastenhoitoavusta.
Tästä lähtien emme ole saaneet ipanaa nukkumaan. Tuona kyseisenä iltana taistelin tunnin verran lasta nukkumaan. Muksu huusi kuin syötävä ja vaati päästä syliin. Kun syliä ei tippunut niin huuto meni hysteeriseksi. Lapsi kääntyi pinnasängyssä poikittain ja roikkuin pinnoissa ja huusi minkä keuhkoista lähti.
Tätä renkutusta on siis toistunut kohta jo viikon ajan. En enää tiedä huutaako lapsi untaan vai onko se taas jumittunut pinnojen väliin. Päätinkin tänään vaihtaa koko sängyn hemmettiin. En jaksa enää käännellä pitkin iltaa hysteeristä puoli-istualteen roikkuvaa kakaraa, vaan heivaan pinnasängyn pihalle ja matkasängyn tilalle.
Toivottavasti tämä auttaa. Onpahan ainakin pehmeät laidat jos sattuukin pääsemään ylös ja kaatuilee pitkin reunoja. Ja voin huoleta keskityä unikouluttamiseen taas alusta. Arvaa kiinnostaako tämä kuin kilo - vanukasta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti