Kahden viivan kansalainen

 Terveisiä reissusta. Puhki ollaan. Ei sentään ulkomailla olemisen takia, vaan sinne menemisen ja sieltä takaisin saapumisen takia. Lennot olivat lievästi sanottuna haasteellisia. Yritä nyt itse sitoa itsesi ja 9kiloinen venkoileva ärtynyt makkara kiinni tuoliin vajaaksi 6 tunniksi.

Babybaskettiinkaan roikale ei enää mahtunut. Yli 68 senttisten ei kannata vaivautua. Siispä ipana nukutettiin mennen tullen sylissä vaihtelevalla menestyksellä. Kiitän kärsivällisiä kanssamatkustajia ystävällisistä hauskuutusyrityksistä... ja lentoemoja joille hätäpäissäni ja nälkäpaniikin tullen tiuskin, kun maito meni liian kuumaksi.

Mutta perillä oli ihanaa!

Ipanapaa vietiin pitkin kaupunkia rattaissa, kantoliinassa sylissä. Tahti oli sama, kuin niissä reissuissa kun lapsesta ei ollut vielä tietoakaan. Murmeli näytti nauttivan ihmisvilinästä ja sammui virikeövereihinsä kiitettävän tehokkaasti uniaikaan. Siis siihen samaan kuin suomessakin. Jäin käteeni rannekellon, joka oli murmeliajassa. Ja kellontarkka ipanammehan sitä seurasi.

Dubai sinänsä ei ollut ihmeellinen, ihmeellisempi kuin vaikkapa Bangkok, mutta tarpeeksi hurja meille. Ja rentouttava. Ihana saada toinen lapsen vahti vierellensä viikoksi. Ja se kun sattuu olemaan vielä oma Isäntä, niin avot. Rentouttavaa.

Lapsenvahtiapua olisi muutenkin ollut saatavilla. Paikalliset nimittäin läppivät ja sylittelivät murmelia pitkin poikin. Yhdessä ravintolassa tarjoilija tarjoutui ottamaan oonan keittiökierrokselle alku- ja pääruokamme ajaksi. Huutohan siitä tuli, mutta hyvä yritys.

Niistä varautumisista. Pakkaushysteriasta jne. Oli aiheellista. Kaikkea käytettiin. Paitsi tsiljoonaa ylimäääista ruokapurkkia, mitkä olin pakannut ihan vain varmuuden vuoksi. Kertakäyttöasiat (lusikat, ruokalaput, vaippa-alustat ja vaipat) olivat jumalallisia, lomalla vaihteeksi kulutus kunniaan. Kantoliinakin toimi kuin unelma. Murmeli nimittäin viihtyi hyvin rattaissa, mutta tilttasi välillä, jolloin kantoliina buuttasi matkailijan uuteen uskoon. Sitä paitsi isin kyydissä oli turvallista (ylpeä pääkantaja). Uv-uikkari oli mahtava. Samoin lasit ja pipo, kun suostuivat pysymään päässä.

Paras koko matkalla oli mukanani raahaama -isännän aluksi kritisoima - paksu aarrekidsin aarremetsä peitto. Se toimi pehmikealustana, lämmittäjänä viileissä kauppakeskuksissa, aurinkosuojana ulkona, valosuojana lentokoneessa jne. Suosittelen. Tulee käyttöä ensi kesänäkin.

Toiseksi paras asia olivat babywipesit. Monta pakettia. Ihan joka paikkaan ja hetkeen. Itselle ja vauvalle. Naamalle ja pyllylle. Nyt ja aina. Because you're worth it.

Turhin mukana roikkuva asia olivat pitkähihaiset bodyt. Asteita oli +37 ja mini pyyhälsi koko reissun hameissa ja yli-isoissa t-paidoissa sekä välillä pelkissä vaipoissa. Mitä turhia niillä vaatteilla kikkailemaan. Altaalla oltiin aina varjossa ja kaksi kertaa sipaisin rasvaa suojaksi. Kaupungilla haahuillessa vaunuilla peitto suojasi auringolta koko ajan ja kantoliinassa taas kuskattiin sateenvarjon alla. Kuin aurinkoa pelkäävän kiinalaiset konsanaan. Kevyillä varusteilla siis mentiin loppujen lopuksi.

Ai että oli mukavaa. Paitsi ne lennot. Ensi kerralla jonnekin lähemmäksi, mutta yhtä lämpimään.