Iltarutiini

Nyt tulee mielipide. Iltarutiinit tulee olla. Ja ne on pidettävä lyhyinä. Näin on kaikilla mukavaa ja nukuttaminen on helppoa.

Jos vain mahdollista. Ja jos se onnistuu. Lapset eivät ole koneita eikä kaikkien lapset samanlaisia. Mutta anyhow.

Meillä iltarutiinit onnistuu ja osataan. Kerronpa siitä, koska se on ihan mieletöntä.

Taustammehan on aurinkoinen murmeli, aina hyvän tuulinen, paitsi nukkumaan mennessä. Kärsimme jäätävästä ensimmäisestä kolmesta kuukaudesta. Lapsemme ei mennyt nukkumaan vaan huusi alkaen kuudesta illalla. Ja ei sillä ei ollut koliikki, refluksi tai muu vastaava. Se vaan ihosi nukkumaan menemistä.

Oman sängyn narahdus lasta laskettaessa sai aikaan heräämisen ja raivon, vaikka luulimme tajun olleen kankaalla jo tunnin. Lasta syliteltiin, heiluteltiin, syötettiin, kapaloitiin, laulettiin, epätoivounikoulutettiin jne. EI toiminut.

Pidimme kuitenkin raivopäisesti kiinni rutiineista. Kuuden jälkeen tv hiljemmalle, valoja sammuksiin, tietyt valot jätettiin päälle, seiskauutiset, yökkäri, joka iltainen kylpy ja nukkumaanmenoyritys (nro 1-78 000 / ilta).

Kun vihdoin kolmen kuukauden jälkeen tungimme rääkyvälle ipanalle tutin suuhun tuli hiljaisuus ja homma alkoi rullaamaan. Ja on rullannut siitä päivästä asti joka ilta yhtä täydellisesti. Tutti on tätä nykyä vaihtunut kahteen sormeen mutta mitä sen väliä. Meillä osataan mennä nukkumaan.

Taikasana ovat tiukat rutiinit. Näinä päivinä meillä rauhoitutaan puoli seiskasta alkaen, edelleen tapitetaan seiskauutiset, jonka jälkeen isi kylvettää ipanan. Se on isännän yksinoikeus, johon olen puuttunut vain isännän ollessa reissussa (en siis toisin sanoen oikein osaa edes kylvettää lastamme!!). Kylvyn jälkeen tulee yökkäri ja siihen heti perään pullollinen maitoa ja sänkyyn. Ei taputteluja, lauluja mitään. Sinne se jää, joskus huutelee, useimmiten on hiljaa.

Ja hommaan alkaen kylpyyn menosta menee 15 min (tätä ihmettelevät niin mummit, kummit kuin kaimatkin).


Kärsimystä seuraa sittenkin valkeus, ah.