Ei ota sitä! Se on äidin!
Elä mene sinne! Älä laita sormia sinne! EI VEDÄ SIITÄ!
ET TARTU SIIHEN LUSIKKAAN KUN SIINÄ ON MUSTIKKAPERKELEENSOSETTA!
Mikään ei tehoa, onko lapsi kuuro vai auktoriteettini olematon?
Ei. Se vaan ei tiedä mitä tarkoittaa ei. Ja mitenkähän se nyt sitten tolle opetetaan? Mieluiten niin, että se menee perille.
Olen yhden sekarotuisen terrierirkin kouluttaneena koettanut lähestyä lasta eri metodein.
Yksi niistä on lempeä ei. Tai oikeastaan elä mene sinne, se on isin kenkä. Ja lapsi nostetaan sivuun.
Toinen tapa, myöskin lempeä, on nappasta lapsi touhuamaan jotakin muuta mielenkiintoista asiallisen ei -sanan jälkeen.
Kolmas tapa on ei enää niin ystävällinen, tiukka ei ota, ja jäädään viereen vahtimaan ettei homma toistu.
Neljäs tapa on villin koiran kouluttajalle liiankin tuttu. Karjutaan eläimellisesti EI ja menetetään hermot.
Ja arvatkaas kuinka monta kertaa sitä on oltu viime aikoina lempeän ei:n kannalla, varsinkin kun lapsi on oppinut ryömimään. Ei piirunkaan vertaa. Mutta ei se EI siltikään mene perille. Ei edes lahjomalla (koirankouluttajan enemmän ystävällinen tapa ilmaista ehdoton tahtonsa karvakuonolle).
En kestä. Koira oli niin helppo kouluttaa tai saada hiffaamaan oikeat urat, mikä miellyttää omistajaa ja mikä ei. Lapsi sen sijaan tuntuu viis veisaavan sillä, mikä miellyttää äitiä.
Mikä siis avuksi kun hermot menee joka päivä, noin tsiljoona kertaa? Tuleeko siitä ei:stä koskaan yhtä ehdotonta kuin sisäfilepihvi omistajan lautasella?
Hauska kuvaus! Täällä aika samaa meininkiä nyt. Joskus vaikuttaa ihan siltä, kuin tyttö ymmärtäsi jo ihan oikeasti sitä ei-sanaa ja on silloin koskematta kiellettyihin paikkoihin, mutta useimmiten kielto menee kuuroille korville ja ryömii kohteeseen kiellon kuultuaan vaan kahta kauheammin...äkkiä täytyy ehtiä, ennen kuin äiti tai isä ehtii nappaamaan syliin.
VastaaPoistaSama homma täällä. :D Oivoi... :D
VastaaPoistaMuuten, kiitos kirjavinkistä. Kävin lainaamassa kirjastosta sen Vireä vauva-teoksen ja olen sitä selaillut. Siellä muuten luki, jos nyt muistan oikein, että lapsi ymmärtää ei-sanan merkityksen täydellisesti seitsemän kuukauden iässä. Mutta se onkin sitten eri asia, totellaanko sitä eitä. Meidän lapsi on nyt aika hyvin alkanut uskoa tuota tiukasti sanottua eitä. Menen lapsen tasolle (siis toisin sanoen kyykistyn, kun toinen ryömii innoissaan puuhellan kuumia tuhkaluukkuja kohti), nostan sormen pystyyn ja sit tiukasti: "Ei!" Mutta luulen, että tämä edistys asiassa on vain hetken harhaa. 8)
Niin ja siis piti sanoa vielä, että se ei tehoaa varmaan vaan muutaman jutun kohdalla, muuten kaikuu ihan täysin kuuroille korville. :P
VastaaPoistaKannustavaa palautetta, täyty kokeilla. Haastavin ei on ei koske äidin kaulakoruun. Siitä repiminen olisi superjuttu mutta kun korut ovat hintavia ei sitä haluaisi kerätä niiden palasia lattialta...
VastaaPoistaJoskus - ja joillekin - auttaa se, ettei kielläkään kaikkea, vaan antaa tilalle "jotain muuta". Osalla tenavista kun vaikuttaa olevan hieman valikoiva tuo kuulo, eli esim. sanonnasta "Älä juokse" - lapsi kuulee vain lopun - "juokse". Saattaa auttaa, jos oppii itse käyttämään tilalla käsitettä "Kävele." Eli ei kiellä, mutta korvaa tekemisen. Saattaa olla lapselle hieman hämmentävää, jos hän tekee mielestään sen, mitä on pyydetty ja saa kiukkuisen vanhemman kaupan päälle... Saitko kiinni siitä, mitä hain? Ei helppoa (itselle), mutta jos oppii ajattelutavan ja sanontojen muutoksen, auttaa.
VastaaPoistaNimim. kokemusta on :)
ahaa, tää on jo korkeamman asteen lastenkasvatusta, mahtavaa!
PoistaTäytyy yrittää virittä aivot sille taajuudelle. suosin muutenkin niin koiran kuin lasten kanssa mieluiten vähä ei:stä meinikiä, mihin kuvailemasi tapa sopii kuin nenä päähä. oman teoriani mukaan, yksi huudettu ei tuplaa ei:n huutamisen määrän tulevaisuudessa...