Maaginen raja

Kolmen kuukauden maaginen raja on ylitetty, ikää muksulla on jo itseasiassa viisi kuukautta, ja elämä on tasoittunut.

Oho, uskomatonta. TASOITTUNUT.

Meillä on nykyään kotona rauhallista, ennalta arvattavaa ja seesteistä. Sekä minä, että murmeli osaamme suurin piirtein tulkita toisiamme, emme hermostu toistemme hitaudesta tai älyttömyyksistä ja nautimme seurastamme kovasti.

Äitinä olo on tätä nykyä aika mukavaa!

Kolmen kuukauden maagisen rajan tuola puolen ovat väsyneet silmät ja minimaaliset yöunet, hormonisekoilut sekä tukahduttava epävarmuus ja uusien asioiden tulva. Myös parisuhde voi pävä päivältä tasaisemmin, kiitos pienen rakkaamme muuton omaan huoneeseen. Samoin minä itse. Ajatus kulkee taas, suihkussa jaksaa käydä, ruokaa muistaa syödä ja uutisia jaksaa jo seurata. Sekä kysyä mitä muille kuuluu, ilman että pitää tsempata jotta jaksaa kuunnella ja keskittyä mitä toinen vastaa.

Vauva-arjessa palaset ovat kertakaikkisesti alkaneet loksahdella paikoilleen. Vielä päälle kuukausi sitten toivoin ajan kuluvan nopeasti, jotta pääsisin töihin lepäämään. Nyt tuntuu jo erilaiselta. Toivon, että vauva-aika pysähtyisi tähän ja saisin rauhassa ihastella toisen kehitystä, epätoivoisia eteenpäin pyrkimisiä, soseiden kanssa sotkemista ja uusien asioiden hahmottamista.

Voinkin jälkiviisaana sanoa, että kaikkien tuoreiden vanhempien tulisi asettaa itselleen kolmen kuukauden raja, jossa lapsen syntymän jälkeisen kuukaudet olisi rauhoitettuja, vailla mitään tärkeää tekemistä, pakko yrttämistä, ylimääräistä touhuamista ja ponnisteluja. Kun ne kuukaudet ovat ohi huomaa yhtäkkiä, että homma alkaa miltei pyöriä itsekseen ja rutiinit ovat vihdoin löytyneet.

Ja mikä parasta, ne omat oikeat tavat hoitaa lasta ovat muodostuneet. Niistä voikin sitten olla loppu vuoden hemmetin ylpeä eikä yhtäkään ulkopuolisen superäidin tai imettäjägurun väliin puuttumista tarvitse ottaa enää vakavasti.