Kun flunssaa oli jatkunut viikon verrän päätettiin Isännän kanssa yhteistuumin käydä Pikku jätissä asti tarkistuttamassa tilanne.
Paikalle mentiin eihän sitä koskaan tiedä -asenteella ja varmistelemaan oma selusta vanhempana. Jos pienellä olisi piilevä korvatulehus, keuhkoputkentulehdun tai vaikkapa superangiina h2n3 influenssasta puhumattakaan. Olisikin sangen ikävää olla juuri se iltalehtien lööppiotsikoiden kamala vanhempi, joka kidutti lastaan viikko tolkulla keuhkoputkentulehduksessa menemättä lääkäriin.
Sitäpaitsi mini oli syönyt viikon putkeen huonostija kauhun sekainen epäilys vajaaruokitusta, nälkäkuoleman partaalla olevasta lapsesta hiipi vaivihkaa takaraivooni. Ja js ei nälkäkuolema niin vähintään nestehukka!
No, lääkäritäti totesi, että kyseessä on perusflunssa, kuin oppikirjasta. Ei korvasärkyä, ei limaa keuhkoissa, ei kuumetta tai edes lämpöä. Lapsi tulkittii pontevaksi ja reippaaksi tytöksi, jolla on vain kova yskä ja nuha. Ei aliravitsemusta (paino jopa hieman noussut viime neuvolakäynnistä) eikä nestehukkaa.
Jep. Onneksi on vakuutus.
Mitä opimme? Täytyy vain oppia tuntemaan lapsensa kipeänä, miten poloinen sairastaa pikku flunssan ja mikä on sitten oikeasti vakavan taudin oireilu hänen kohdallaan. Kaikki on uniikkia ja lapsikohtaista.
Murmeli opettaa taas äitiä, miten hänen käyttöohjeensa oikein menevät.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti