Työelämässä pyörin päivästä toiseen oravanpyörässä. Maanantait seurasivat toisiaan ja kirittäminen kasvoi kuukaudesta toiseen. Stressi pukkasi päälle milloin mistäkin mukatärkeästä työjutusta. Työpiireissä tuli juostua myös paremman palkan perässä jos jonkinmoisessa tehtävässä itseään repien.
Tämä elämä alkoi tuntua itseään toistavalta eikä oravana muiden tahtiin pomppiminen tuntunut enää oikein yhtään miltään. Työelämän katkaisemiseen räätälöimmekin noin kaksi vuotta sitten isännän kanssa ratkaisun: hankitaan lapsi. Tämä elämän sisällön täyttäminen onnistui vihdoin ja viimein ja oravalle annettiin kyytiä.
Nyt kun kotona möllöttää kaksi ja plus kuukautta vanha lapsi on olo yhtäkkiä etäisesti tuttu. Päivät kuluvat samanlaisesti ja maanatait ovat yhtä tuskallisia kuin ennen. Kun seuraava päivä alkaa tiedän sen olevan taas seilisen kaltainen. Herätys on kello 7.30, aamupäikkärit, päivä päikkärit, iltäpäiväpäikkärit, pesu kello 9.00 ja sitten loppu ilta huutoa ja nukkumaan. Sama uudestaan seuraavana päivänä.
Ainoa vaihtelu arkeen on viikonloput. Silloin annetaan rytmin rikkoontua, köllitään sängyssä puoleen päivään ja irroitellaan yömyöhään, jos joku meidän perheessä enää ikinä jaksaa valvoa yli kymmeneen.
Lapsen saaminen lopetti kyllä työelämässä kirittämisen, mutta sai pyllyni kasvamaan kiinni sohvaan. Tuntuu usein myös siltä, että muistini olisi kutistunut 24 tunnin mittaiseksi ja puolet aivoistani haihtunut ilmaan. Tämä ei tällä kertaa johdu liikastressistä vaan täydestä stressittömyydestä, lapselle antautumisesta.
No, jotta aikani ei kuluisi liian tahmeasti päätimme ostaa isännän kanssa heräteostoksena asunnon. Nytpä päiväni kuluvat äitinä ollen, pakaten ja stressaten. Näin tehdään omasta elämästä hetkessä hybridioravamurmeli. Tuloksena kukaan ei muista mihin pakkasi tehokkaasti mitä vai pakkasiko ollenkaan...
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti