Ilmottauduin syksyn tullen Espoon kaupungin jumppaan, johon sai ottaa vauvat mukaan. Kaupunki tarjosi koko vuoden jumpat huokeaan 35 ekin hintaan ja takamukseni tosiaan kaipasi karkkipussien tuoman täytteen tilalle jotakin hieman kiinteämpää. Siispä liikkumaan!
Innoissani pöllähdin ensimmäiselle jumppatunnille imetyspaidassa, kulahtaneissa verkkareissa ja sukkasilteni. Lapselle olin pakannut survivalpäkin (joka muutan täyteen viritettynä painaa varmaan kymppikilon) ja ohjeistuksen mukaan huovan, jossa lasta voi leikittää. Kuvittelin jotenkin harmaantuneiden aivosolujeni keskellä, että kysessä olisi äiti-lapsi jumppa, jossa lasta pyöritetään pitkin jumppamattoa ja kiikutetaan sylissä loruillen koko tunti. Asennoiduin jo etukäteen aivoja entisestään turruttavaan "mukajumppaan", jossa pääosassa olisi vauva, en minä.
Mutta, wrooong, so wrooong!
Odotellessani tunnin alkua ihmettelin, olivatko pukukopissa samaan aikaan lastensa kanssa olevat äidit nyt tulossa samalle tunnille kanssani. Äidit olivat pukeutuneet "oikeisiin" jumppa-asuihin, kasseista pujahti synnytysmakkaroiden päälle urheiluliivit, neonvärisiä toppeja, aerobictossuja ja tiukkoja trikoohousuja. Vauvoille taasen kasseista purkautui mitä ihmeempiä ainoastaan aktivointileluja.
Jumppasalissa äidit syöttivät ipanansa ja nakkasivat lapsensa lattialle leluineen. Tämän jälkeen he virittivät hikipyyhkeensä ja juomapullonsa (joita minulla siis e itodellakaan ollut) ja valmistautuivat oikeaan jumppaan. Jumppa lähtiessä käyntiin, minulle selvisi, että kyseessä oli todellakin naisten kuntojumppa eikä mikään vauvajumppa. Vauvat olivat vain pakollinen rekvisiitta, kun ei niitä kotiäiti mihinkään jumpan ajaksi voi tunkea.
Huomasin joutuneeni alle kolmen kuukauden päästä synnytyksestä HC vatsalihastreeniin imetyspaita heiluen ja hiki lentäen. Salissa pyöri lattioilla tusinan verran vauvoja ja mammat jumppasivat kuin viimeistä päivää. Vähän väliä joku hikisistä maitokoneista istahti lattialle, syötti kiljuvan mukulan ja palasi takaisin reisilihastreeninsä pariin.
Hiestä märkänä, hieman hmmentyneenä ja todella väsyneenä kierin kotiin säälien ojentajaparkojani.
Mutta ai samperi kun teki gutaa pitkästä aikaa!!
Kuulostaa hyvälle. Paremmalle kuin mun keskellä päivää oleva jooga. Vauva jaksaa 20min, sen jälkeen kiljuu. Äiti "rentoutuu". Joo, eli en mene sinne enää, jos en saa tunniksi lapsenvahtia.
VastaaPoistaHa haa! i so feel you!
VastaaPoistaminimii rääkyi yhden tunnin niin, että hiki tuli ennemminkin siitä kun yritin hiljentää sitä kesken jumpan. Tämä oli tuskan hiki, ei urheilusta tullut!!
Lopulta päädyin juoksemaan pääpunaisena pukukoppiin ja sulloin rääkyvän ipanan vaunuihin, itseni säädyllisiin ulkovaatteisiin ja juoksin kotisohvaa kohden. Home sweet home.