Hei me pullotellaan!

Meillä on alusta asti ollut käytössä rintamaidon ohella korvike. Tämä johtuu siitä, että skidille oli alusta asti selvää kovistella äitiänsä syöttöjen yhteydessä. Se otti aina vähän väliä tavakseen huutaa pää punaisena tissille ja kieltäytyä syömästä. Pullo taasen aiheutti neutraalin syömisrefleksin, joten takerruimme siihen kuin murkku oljenkorteen saavissa. Pullo pelasti siis monet illat ja hermot ja äidinrakkaudenkin, joten se on aina tervetullut ja hartaasti toivottukin kaveri meidän perheessä.

Pullottelu osallisti myös isännän mukaan iltatoimiin, syöttöpuuhiin ja antoi enemmän kontaktimahdollisuutta. Yhdessä vaiheessa mini jopa syö mieluummin isännän syöttämänä pullosta kuin minun. Tämä ei suinkaan aiheuttanut mustasukkaisuutta, vaan kirmasin onnesta soikeana iltaisin YKSIN koiralenkille, kauppaan tai ostoksille. Mahtavaa.

Pullo siis toimi niin isännällä, minulla kuin murmelillakin täydellisesti.

Nyt on alkanut pohdituttamaan, josko pulloon voisi siirtyä kokonaan? Miten se tehdään, keneltä pitää anoa lupa ja kuka vastaa seurauksista?


Tidi on sisänsä kätevä yösyöttövehje mutta päivisin haluaisin jo pukeutua muihin vaatteisiin kuin tissitnanosekunnissaesiin -paitoihin. Lisäksi haluaisin pikkuhiljaa etuvarustukseni omaan haltuuni. Ei enää litimärkiä paitoja, lenteleviä tissisuojuksia, rintatulehduksia, holtittomasti roiskuvaa maitoa (tsiisus, saan aikaiseksi jopa kaksi erisuuntaista suihkua kerrallaan) ja pinkeän möykkyisiksi turvonneita maitokannuja joita pahimpana päivänä isäntäkin pelkää.

Haaveissa on siirtyä pullojen ja soseiden maailmaan joulun jälkeen, pikku hiljaa ja varovaisesti. Ideaali olisi jos yösyötöt olisivat jo siinä vaiheessa loppuneet. Kokemuksen syvällä rintaäänellä voin kuitenkin todeta, että ideaalitilanteita ei vauvojen kanssa kauhean pitkälle kannata viritellä. Anyway, pullot here we come ehkä jo tammikuussa, ehkä vasta helmikuussa maaliskuussa!

Vaikka en ole todellakaan pitänyt syöttämisestä perinteiseen tapaan, on pieni haikeus ilmassa. Jonkinmoisen kontaktin siinä ehkä menettää, tai sitten ei. Jotenkin vain pelkään, että tästä alkaa lapsen menetys suurelle maailmalle. Ehtiikö se pulloon siirtymisen jälkeen enää painautua tiiviisti maha vasten mahaa ja hengähtää turvallisessa sylissä keskittyen vain ja ainoastaan minuun?

Snif, isopieni makkarani.