Isä synnytysmoodissa

Isäntä on siirtynyt viime viikkoina synnytysmoodiin. Jopa ehkä hieman enemmän kuin minä.

Meillä ei enää nähdä yhtäkään olutta tai viinilasia isännän kädessä iltaisin tai edes viikonloppuisin. Isäntä nautiskelee onnellisena samaa limpparia kuin minäkin tai heittelee annostellut kuohuviinit vaivihkaa piha-aitojen yli puskiin, jos vieraaksi kutsunut isäntäväki ei ymmärrä hänen ilmaisemaansa kohteliasta kieltäytymistä alkoholista. Ja tämä ei siis johdu monsterivaimosta, joka olisi kieltäynyt kaiken huvin!

Isäntä on tiukasti siirtynyt lähtökuoppiin. Valmiina singahtamaan matkaan, kun puhelu tulee. Autossakin on jo turvakaukalo valmiina asennettuna. Hyvä ettei nokka käännettynä kohti kättäriä. Kaukalo saa tosin meidät edelleen hämmästymään joka kerta kun istumme autoon. Mikä tulla takapenkillä oikein on, olemmeko väärässä autossa?

Isäntä pitää myös puhelinta tiiviisti mukana. Niin töissä kuin punttiksellakin. Jos olen ehtinyut kahdesti soittaa ilan vastausta tulee paniikinomainen tarkistussoitto heti takaisin. Vaikka keskeltä työkokousta. Onhan kaikki hyvin, eikö lähdetäkään vielä?

Sairaalakassin sisältöäkin isäntä välillä tarkistelee, että kaikki on varmasti vimpan päälle.Vimeksi sinne laitettiin isännälle oma kirja mukaan. Kaupasta käytiin myös ostamassa litran mustikkakeitto, joka napataan sitten jääkaapista kassiin. Keiton päiväys tarkistettiin huolella: 14.9.2011. Tärkeä kriteeri oli, että se säilyy yli lasketun ajan ja siitä vielä pari viikkoa, jos menee yliaikaiseksi.

Maanpäällisten valmisteluiden lisäksi isäntä käy läpi henkistä valmennusta. Vauvalehtiä luetaan, kasvatusoppaat kuluvat ja kavereilta kysytään neuvoja. Tuleva synnytys on myös porautunut rassukan aivopoimuihin niin tiiviisti, että hän on alkanut nähdä siitä unia. Jopa kahtena yönä peräkkäin.

Isäntä varustautuu selvästi räjähtävään lähtöön. Itse olen yrittänyt rauhoitella, että synnytys käynnistyy tuskin vauhdikkaasti, ehkä pikemminkin laiskan vetelehtivästi. Ei siis syytä huoleen, etteikö sairaalaan ehdittäisi. Mutta minkäs tälle voi, edessä on jokseenkin tuntematon koettelemus, joka itse kutakin (lue: minua) hieman hermostuttaa. Ikinä ei tiedä mikä päivä ja millä tavoin sitä lopulta poksahtaa. Hyvä siis, että edes toinen meistä on valmiina taistoon.

Kalsarivaimo

Huh, hellettä. Kaikki aurinkoisert päivät on tullut vietettyä mök(e)illä ja sateiset kaupungissa. Hyvä ajoitus rusketukselle, mutta huono vaimon imagolle.

Aurinkoinen, superpaahtava ja monsuuninkostea sää on aiheuttanut minussa loppumattoman läkähdyksen tunteen. Missään ei ole oikein hyvä eikä tarpeeksi viileä olla. Paitsi kalsarisilleen mökkiterassilla. Isäntä parka. Emäntä on tyylipuhtaasti juoksennellut erinäisissä toisiinsa yhteensopimattomissa puuvillaisissa tai mikä-lie-kuituisissa alusvaatteissa jo kaksi viikkoa putkeen.

Raskaana olevana olen täysin hukannut sen, miltä kunnollisen vaimon kuuluisi näyttää. Päälle laitetaan sitä, mikä on viilein ja vähiten ahdistavin, joskus ei sitäkään. Värillä tai kuosilla ei ole väliä, kunhan se mahtuu päälle eikä purista.

Mökkeillessä olen antautunut myös luonnon armoille. Hikisen tahmainen, meriveden ja aurinkorasvan kyllästämä vaimo ilman Veet -terää on järkyttävä näky. Olen pahoillani Isäntä. En vain jaksa nyt.

Lupaan, että viiletän syksyllä, kun taas jaksan, kalliiseen alusavaateliikkeeseen, ostan mielle jotakin kaunista katseltavaa. Verhoudun taas tulevaisuudessa johonkin ihanaan silkkiseen materiaaliin puuvillan sijasta. Ja vältän niitä kalsareita, jotka ulottuvat miltei napaan asti. Vaihdan taas sanan mukava sanaan häikäisevä.

Enemmän pitsiä, vähemmän pinta-alaa.

Koeta kestää vielä hetki  <3

vko 35

Kyllä isikin osaa jos vähän auttaa

Isille vähän kesäiloa isyyspakkauksesta. Samalla tuli hankittua viimeisimmätkin tarvikkeet kotiin. Enää puuttuu vaippapaketit ja pyllynpyyhintä kosteuspyyhkeet. Koti alkaa olla valmis.

vko 34