maanantai 10. maaliskuuta 2014

Palstan satoa




Kohta alkaa palstakausi, tai innokkaimmat ovat varmaan jo kaivaneet multapussukat ja istutuspotit kaapeistaan ja hifistelevät siemenpussejaan kotosalla. Itse reissasin tuttuun tapaan planttageeniin ja ostin mm. lantun, punajuuren, salaatin, mansikan, porkkanan, tomaatin, kukkakaalin ja yrttien poikasia. Tavoitteena on metsästää vielä maa-artisokan mukuloita ja kurpitsan taimi tai pari. 

Lisäksi olen löytänyt taloyhtiöstämme toisen puutarhahullun, jonka kanssa diilaamme kesäkurpitsan ja avomaakurkkujen taimia. Ylitämme myös itsemme vaahterasiirappikokeilulla uuttamalla mahlaa taloyhtiön pihan vaahteroista (Kanadan matkan innoittamana).


Tänä vuonna tähtäimessä ovat myös sipuli ja valkosipuli. Tosin voi olla kätevämpää kasvatella sipulit ja itseasiassa yrtitkin kotipihalla, jotta ne ovat käden ulottuvilla.

Myös marjapensaita kaivataan. Puna- ja mustaviinimarjoja sekä supervattuja löytyy jo mutta karviaiset himottavat. Erityisesti punaiset. Oma pensas onkin haussa, sillä ei sitä koko kesää kehtää naapurin puskista pölliä....

Mikään viherpeukalo en ole, mutta palsta tuotti kuin tuottikin viime vuonna ihan mukavasti. Tuli porkkanaa, lanttua, perunaa, raparperiä, kesäkurpitsaa niin paljon että en tiennyt mihin sitä tunkisi, ja avomaakurkkua ja naurista. Persilja ja salaattikin onnistuivat.

Palstasadon innoittamana tein loppukesästä ahkerasti sosekeittoja ja peruskeittoja. Tämä on saavutus, sillä inhoan lämpimiä vihanneksia (hyvä alku palstanpidolle...).

Opin, että mielettömän hyvää sosekeittoa syntyy aina seuraavista aineksista: kesäkurpitsaa, porkkanaa, bataattia, perunaa, fenkolia ja tietty rakuunaa.

Toinen helpoista helpoin, johon lihasisälmykset vaihtamalla saa eri versioita, on jauhelihakeitto. Peruna, kesäkurpitsa ja porkkana palasiksi ja pari hassua laakerinlehteä kyytiin sekä lihaliemiuutio. Nam.


Pari vuotta sitten palstaa varaillessani haaveilin itsetuotetusta luomuruuasta lapsostemme lautasilla. Tänä päivänä hopeareunainen pilvi on pölissyt taivaan tuuliin ja realismi astunut kuvioihin. Krantuista krantuin lapsemme nro 1 nimittäin viis veisaa ruuasta. Ihan sama onko se äidin kasvattamaa hevosenkakkalannoitettua porkkanaa vai kaupan tädin geenimanipuloitua maissia. Ei se sitä syö anyway. 

(Olisinkin onnesta soikea, jos edes natriumglutamaatilinen nakki uppoaisi neitiin...)

Siispä palstailu on muuntunut lapsen ruokinta-aarista omaksi temmellyskentäkseni. Istutan, kitken, tutkin, ihmettelen, lannoitan ja kastelen ihan vain omaksi ilokseni. Viis sadon määrästä, lannoitteen laadusta ja tuhohyönteisistä. Palsta on paikka, jossa rentoudutaan ja kasvatellaan kuokkimalla habaa. 

Ja saadaan hetki sitä omaa harvinaista aikaa.





2 kommenttia:

  1. Ok. Siis millä kandeis alottaa jos on ihan toope? Aurinkoinen ja kuiva paikka löytyis pihassa, kesäkurpitsa ja hernejohdannaiset kiinnostaa. Muutkin, mitä jänikset ei vedä heti naamariinsa. Ja pitääkö asioita jotenkin "idättää" tai mitäikinä etukäteen niinku nyt jo?

    T. Supermutsipisteitä haalimassa

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Siis korostan, mun viljelykset kasvaa jos käy hyvä munkki ja muistan kastella eli takuita näillä ohjeilla ei ole. Mut kesäkurpitsa on kiitollinen ja satoisa kunhan saa taimen selviämään alkukesän kylmyydestä. ei siis liian nopeaan pihalle. Samoin kurpitsa. Siitä saa hyvää keittoa ja yksikin megaiso itänyt pumpkin riittää saamana aikaan kurpitsaöverit.

      Perunaa tulee kanssa aina ja helposti ja vaikka ämpäriin istutetut pari itänyttä mukulaa tuottaa 10-20 perunaa jos on hyvä mäihä.

      Porkkana, lanttu ja nauris lähtee kans vauhdilla mutta niitä pitää muista harventaa kun ovat vielä pieniä. Ahneuksissa aina istutan liikaa vierekkäin ja sit ne jää kitukasvuisiksi. Noudata siis pakkauksen ohjeita.

      Herneistä en tiä mitään mut pavut kasvaa vauhdilla! Ja niitä tulee PALJON.

      Sit yrtit on aina jees, ne kasvaa nopeesti...

      Sulla on hyvät lähtökohdat jos pystyt pihalla kasvattamaan, sillä silloin niitä tulee kasteltua tarpeeksi (toisin kuin palstalla...). Muista vain kasvatuksen aakkoset: istuta vasta kun maa on lämmin, kastele paljon, harvenna vaikkei pihinä viittisikään ja lannoita vaikka kanankakalla, nokkosvedellä tai millä villillä pahanhajuisella systeemillä nyt ikinä keksitkään (ei kakkavaipoilla).

      Hyvää satokautta =)

      Poista