tiistai 11. helmikuuta 2014

Kauhulla odotettuja


Ennen kahden mukulan arkea odotin kauhulla muutamia tapahtumia, joiden siivin manasin kahden lapsen arjen syvimpiin syövereihin mitä tiedän.

Kauhistelin esimerkiksi arkipäiviä, kun molemmat muksut ovat yhtä aikaa kotona. Neuvottelijan ja kaaoksen haltuunoton taitoni ovat kuitenkin kahdessa ja puolessa vuodessa parantuneet ja olen ihme kyllä muutamien kotipäivien jälkeen edelleen hengissä.

Pelkäsin myös kuollakseni sitä että jään illaksi kotiin kahden mukulan kanssa. Toisin sanoen, joudun nukuttamaan molemmat yksin. Tätä ydintuhoakin pelottavampaa tapahtumaan on nyt käynyt jo kolmesti. Ja joka kerta olen selvinnyt hengissä kohtuu kunnialla.

Pienellä kikkailulla olen onnistunut pesemään kaikkien kävelyasteella olevien hampaat, kylvettämän osan meistä ja vaihtamaan vaipat oikealle pyllylle. Olen onnistunut jopa lukemaan iltasadunkin yksi tississä kiinni, toinen toisessa kainalossa ja kolmas käsi kirjan sivuja käännellen.

Toiseksi eniten olen pelännyt öitä. Erityisesti niitä öitä, kun kukaan ei nuku kun molemmat lapset huutavat yhtä aikaa. Tätäkään ei kumma kyllä ole tapahtunut sen kummemmin. Tai ovat mukulat huutaneet pitkin yötä, mutta toistaiseksi aivan omia aikojaan.

Kumpikaan ei peloistani huolimatta ole kuin kertaalleen heränneet toistensa aarioihin, vaikka ovat avanneet vuorollaan ääntään niin, että naapurin Simon korvavaikut ovat takuulla irronneet. Erityisen ylpeä olen ensimmäisestämme, jonka "herään mihin vain narahdukseen" -moodi on kypsynyt "en herää mihinkään tiejyrää hiljaisempaan" -mielentilaan. Hyvä Murmeli, siperia opettaa!

Kolmanneksi eniten (saa nauraa) olen pelännyt esikon hakemista tarhasta pienempi kainalossa. Tätä en ole vielä kokeillut mutta edessä se on. Tänään. Yritän kauhun sekaisin tuntein kurvailla joko autolla tai bussilla hoitopaikalle ja toivoen samalla, että

A) erittäin puhelias hoitotätimme päästää minut kotimatkalle alle puolen tunnin lätinän,
B) jossa ajassa olen myös ehtinyt pukea uhmaavan ja riehuvan isosiskon,
C) eikä pikkusisko ole tässä ajassa tukehtunut toppavaatteiden kuumuuteen,
D) eikä minun ole tarvinnut tästä johtuen syöttää huutavaa pakettia bussipysäkillä,
E) ja näin myöhästyä bussista, johon ajoissa tähtääminen on itseasiassa aivan absurdi ajatus.

Vielä kokematta ovat erityisen pelottavat Isännän työmatka (alkaa tänään), koko perheen norovirus, flunssa-aalto ja kaksi kertaa kuumeinen lapsi, jorvikäynti kahden kera sekä kauppareissu kahden lapsen kanssa.

FUK! Lista on pitkä ja eiköhän näistä osaan saada rasti tänä talvena. Joko menestyksellä tai ilman...



4 kommenttia:

  1. Haha!! Hieno lista, ja voin ylpeänä sankarimutsina todeta suoriutuneeni tässä kuuden viikon aikana kaikista paitsi koko perheen norosta, esikoinen toki sen on tässä on ehtinyt sairastamaan.. Ollaan siis kolmisin kotona lähes joka päivä ja voi jumalauta se voi olla hanurista välillä. Kaikenlaisia urhoollisuusmitaleja tässä hommassa tuleekin jaettua, huh..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Wou, papukaijamerkki ja äitiglooriaa satelee! mä yritän kaikin tavoin vältellä näitä tilanteita. Tosin tänään menin huippuvaaralliseen kirjastoon kahden lapsen kanssa. Toinen nukkui ja toinen riehui. Eli ihan nomisetti...

      Poista
  2. haha, pakko jakaa tän päiväinen kirjastokäyntimme. sanoinkin, että hysteerisempi hautautuisi kotiin ton jälkeen entistä tiukemmin, minä ehkä vaan muistan tsekata kassin sisällön jatkossa tarkemmin.

    tänään oli siis esikoisen muskaripäivä, jonka normisti olen ulkoistanut isovanhemmille. tänään poikkeuksellisesti hoidin sen nakin, ja traditioon kuuluu aina kirjastokäynti samassa rakennuksessa ennen muskaria. päästiin kirjastoon, vauvalla falskasi vaippa. vaihdoin vaipan, huomasin että kassissa oli vaihtovaatteet kokoa 50, eli aivan liian pieniä. no, märät päälle ja muskariin, jossa ekalla minuutilla vauva väänsi kunnon töötit. en jaksanut siellä taas uutta varikkokäyntiä, vaan tunnin jälkeen penskat vaatteisiin ja autolle, suunnitelmana mummola. matkalla esikoinen veti turvat vesilätäkköön (ei haalaria vaan takki), ja huuto sen mukaista. mummolla vaihdan vaippaa vauvalle, huomaan että kassissa oli enää liian pieniä vaippoja. snadi vaippa päälle ja kotiin hakemaan varusteita lisää. lähinnä nauratti oma urpous, ei se niin vakavaa ole.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Klassikko!
      Havahduin itsekin, kiitos sinun, poistamaan hoitolaukusta ne koon 56 kledjut. Lisäsin sinne varuiksi kokoa 62 ja 68. Ja vaippojakin kasapäin. Hoitolaukku on nyt painoltaan mallia maalivahdin lätkäkassi...

      Kyllä tästä selvitään, kakkoskierroksen mama ne keinot keksii tilanteessa kuin tilanteessa. Ja mikä parasta, täysin vailla paniikkia !

      Poista