Mahassa möyrii ja vääntelehtii. Joku siellä öykkäröi, mihin en todellakaan ole tottunut.
Möyriminen on onneksi hiljaista vielä päiväsaikaan. Välillä havahdun työpisteellä, erityisesti lounaan jälkeen, että jotakin kummaa tapahtuu. Tuntuu siltä, kuin vatsaani olisi sijoitettu litran kokispullo poikittain, joka hölskyy puolelta toiselle. Näinhän se tavallaan onkin, sillä vauva kelluu vapaakelluntaa lapsivedessä.
Päivällä meno yleensä jää huomaatta työhässäköiden keskellä. Minä ja vapaakelluja elämme omaa päivärytmiämme toisistamme tietämättöminä. Muutama päivä sitten sain tosin ilkeän alavatsakrampin ja hätäpäissäni pohdin jo kättärille kurvaamista, sillä aikomukseni ei todellakaan ole startata erittäin ennenaikaista synnytystä keskellä työpaikan lounaspöytää ja (mmm - niin hyviä) pinaattilettuja. Hommasta kuitenkin selvisi lepäämällä ja kipu laantui kun mahaa hieroi.
Krampin jälkeen möyrintä alkoi hyvin voimakkaana. Luulen että mahassa oltiin oltu aika puristuksissa kohdun krampatessa. Kersa päätti sitten tukalan olotilansa jälkeen zumbata riemusta, kun tilaa tuli taas enemmän. Hetken päästä totesimme molemmat mahan toisilla puolin helpottuneina olevamme kunnossa ja jatkoimme päivärutiinejamme.
Vatsani vesisänkymäinen olotila on ylipäätään tuntunut koko ajan omituiselta. Kropassani tapahtuu jotain, mihin en voi itse vaikuttaa. Varsinkin iltaisin, kun tällä sektorilla alkaa tapahtua, olo on epäuskoinen. Mahan omatoiminen liikehdintä aiheuttaa usein kummastuneita reaktioita. Tähän mennessä liikehdintä on ollut pientä ja heiveröistä ja Isäntä on päässyt sitä harvakseltaan todistamaan. Viime keskiviikkoiltana, kesken C.S.I New Yorkin katselua mahassa kuitenkin jorattiin tavallista tiheämpään. Isännän kokeillessa mahan päältä tuli yhtäkkiä kolme tai neljä tiukkaa futaisua suoraan Isännän kättä vasten. Maha suorastaan hypähti ja molemmat tulevat vanhemmat hieman jopa säikähtivät. Riiviön potkut tuntuivat ihmeen kovilta ja todellakin näkyivät vatsan päältä.
Hellien tunteiden sijaan mieleeni tuli kuvia kauhuelokuvista. Sisälläni oli jotakin, joka oikoi jalkojansa ja venytteli. Sillä jolllakin on oma tahti, halu ja meininki, oma elämä. Minusta riippumatta.
En millään voi olla ajattelematta kaikkia Alienin leffojen jatko-osia, jossa Alienin jälkikasvu tupsahtaa mahasta pihalle ei niin mukavin seurauksin. Yhtään sen vähempää erikoisefektejä ei liene myöskään itse synnytyksessä olevan. Odotankin vähintään suolien lentelevän kättärin seinille.
Yritä tässä nyt sitten hehkua raskausonnesta, kun vatsasi on vallannut joku toinen.
vko 20
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti