Iltarutiini

Nyt tulee mielipide. Iltarutiinit tulee olla. Ja ne on pidettävä lyhyinä. Näin on kaikilla mukavaa ja nukuttaminen on helppoa.

Jos vain mahdollista. Ja jos se onnistuu. Lapset eivät ole koneita eikä kaikkien lapset samanlaisia. Mutta anyhow.

Meillä iltarutiinit onnistuu ja osataan. Kerronpa siitä, koska se on ihan mieletöntä.

Taustammehan on aurinkoinen murmeli, aina hyvän tuulinen, paitsi nukkumaan mennessä. Kärsimme jäätävästä ensimmäisestä kolmesta kuukaudesta. Lapsemme ei mennyt nukkumaan vaan huusi alkaen kuudesta illalla. Ja ei sillä ei ollut koliikki, refluksi tai muu vastaava. Se vaan ihosi nukkumaan menemistä.

Oman sängyn narahdus lasta laskettaessa sai aikaan heräämisen ja raivon, vaikka luulimme tajun olleen kankaalla jo tunnin. Lasta syliteltiin, heiluteltiin, syötettiin, kapaloitiin, laulettiin, epätoivounikoulutettiin jne. EI toiminut.

Pidimme kuitenkin raivopäisesti kiinni rutiineista. Kuuden jälkeen tv hiljemmalle, valoja sammuksiin, tietyt valot jätettiin päälle, seiskauutiset, yökkäri, joka iltainen kylpy ja nukkumaanmenoyritys (nro 1-78 000 / ilta).

Kun vihdoin kolmen kuukauden jälkeen tungimme rääkyvälle ipanalle tutin suuhun tuli hiljaisuus ja homma alkoi rullaamaan. Ja on rullannut siitä päivästä asti joka ilta yhtä täydellisesti. Tutti on tätä nykyä vaihtunut kahteen sormeen mutta mitä sen väliä. Meillä osataan mennä nukkumaan.

Taikasana ovat tiukat rutiinit. Näinä päivinä meillä rauhoitutaan puoli seiskasta alkaen, edelleen tapitetaan seiskauutiset, jonka jälkeen isi kylvettää ipanan. Se on isännän yksinoikeus, johon olen puuttunut vain isännän ollessa reissussa (en siis toisin sanoen oikein osaa edes kylvettää lastamme!!). Kylvyn jälkeen tulee yökkäri ja siihen heti perään pullollinen maitoa ja sänkyyn. Ei taputteluja, lauluja mitään. Sinne se jää, joskus huutelee, useimmiten on hiljaa.

Ja hommaan alkaen kylpyyn menosta menee 15 min (tätä ihmettelevät niin mummit, kummit kuin kaimatkin).


Kärsimystä seuraa sittenkin valkeus, ah.

Hyvät ja huonot päivät

Toiset päivät lentää selällään, toiset päivät toimii huonommin. Jep. Ylämäki alamäki, keskisouraa vaaterissa olevaa tietä ei lapsen kanssa taida ollakaan.

Eilen suotiin, siis kaksihampainen hirviöni soi, minulle mitä ihanimman päivän. Aamulla herättiin nauraen, nostin sängystä mysteerisesti yön aikana jalkopäätyyn kippuraan päätyneen jälkasvuni olalleni ja starttasin aamun suuntaamalla vaipanvaihtohon.

Vaipoissa ei ollut odottamassa sitä tavanomaista ei niin ihanaa tervehdystä. Aamiainen meni alas ilman draamaa, samoin päivällinen lounas ja itseasiassa koko paletti. Välissä leikittiin, naurettiin ja minäkin vaihteeksi ihan kyynelissä. Ihanaa kun oma muksu jo osaa naurattaa ja saa repeilemään!
 
Unetkin meni putkeen, äidille suotiin 3 tunnin päikkärit ja omaa aikaa since viime joulukuun.

Tuntui, että muksu oppi yhden päivän aikana kymmenen uutta temppua ja oli inhimillinen, et vain huutava, ruokittava, kasvatettava kasa. Välillä se kävi äidin sylissä kaulailemassa ja taas mentiin. Mahtavaa.

Ja sitten tänään. Ei aamupalaa, ei päikkäreitä, ei ruokahalua, ei leikkimieltä. Kitinää kitinää kitinää. Iltapullokaan ei mennyt kuin taistelemalla alas. PRKL! ja isäntäkin prkl oli koko prkl päivän prkl poissa. Prrrrkl.

Onneksi eilen oli hyvä päivä, niitä jaksaa sitten odottaa lisää, koska on ne vaan niin siistejä. Siis ihan tajuttomia.

Ätätätätäti

Murmeli on oppinyt ensimmäisen kunnollisen konsonanttinsa. Se on T-kirjain. Ja kun siihen lisää muutaman merkittävän vokaalin niin sehän tarkoittaa äiti. Siis ihan ilmi selvästi.

Miss sunshine on aivopestävässä iässä. Kun tuttavaperheemme kolmiviikkoa vanhempi lapsi oppi hokemaan äti ja appa (pappa) pilkahti ilo silmissämme. Meillekin lisää puhetta kehiin!!

Tästä alkoi aivopesu, joka on jatkunut jo viikon verran. Lisäsin päivittäiseen repetuaariini aivottomat hokemat "äiti antaa ruokaa", "äiti tulee kohta", "äiti on tässä", "äiti pesee hampaita" jne, hoin muutenkin pari ylimääräistä äitiä päivittäin ja kehotin lasta toistamaan perässäni Ä-I-T-I ja kas, viikonloppuna sieltä ilmestyi se arvokas T.

Nyt kun ipanan nostaa sängystä heräilemän, odottaa sängynpohjalla jalkopäähän yön aikana kierinyt hymynaama, joka kiljaisee ÄTÄTÄÄTÄTÄ! Ja kun oikein pitkään ja hartaasti toistan nykyistä kutsumanimeäni tulee lapsosen suusta pieni ja vaimea, miltei kuulumaton "- - ti". Siis onko tämä nyt se äidin esiaste? Voiko tätä tulkita toivonrikkaasti johonkin suuntaan? Puuhuuko pikku einsteinimme jo?!

Myös isi on aloittanut aivopesun. Tätä on toistaiseksi seurannut se, että muksu vain suhisee ja kuiskailee.

Hiiiiop ja vinkusika!

Pääsiäisenä tapahtuu muitakin kuin kirkollisia ihmetyksiä. Johtuneeko tämä suklaamunien övereistä energialalauksista vai mistä, mutta murmeli lähti eteenpäin!

Kolmen, tai siis neljän kuukauden vatsallaan olemisen jälkeen se on vihdoin tajunnut, että eteenpäin kuuluu ja tuleekin tässä elämässä mennä. Suorituksessa on kylläkin vielä hieman parantamisen varaa, sillä eteenpäin mennaa käsillä vetäen, puoli metriä kerrallaan, maksimissaan kokonainen.

Mutta ai että tämä talo on täynnä ylpeitä vanhempia ja videokamera on jo täynnä videoita tapahtuneesta.

Koomisinta tässä touhussa on se, että ei ipana edelleenkään luovu perusasennostaan, eli takajalat ylhäällä maasta potkien, etujalat ilmassa viuhtoen, muuta kuin koiran lelun takia. Koiralla nimittäin on vinkusika, jota ipana himoitsee. Jos se on lattialla, tarpeeksi lähellä niin jo läks!

Nyt täytyy sitten heittäytyä itse pitkälleen maahan ja tarkastella lattiatasolta mihin kaikkialle sormet voi tunkea, mihin voi tukehtua ja mikä on liian ällöttävää lapsen suuhun mentäväksi. Esim. koiran lelujen kanssa on suuri kysymysmerkki. Niitä kun en rakki raasulta viitsi viedä, kun se ei muutenkaan saa enää huomiota.

Pitääkö tässä sitten kestää ajatusta, että tennispalloissa on kahdet hampaanjäljet?

Aurinko

Aurinko pistää naurattamaan meidän pikku tyttöämme. Mitä kirkkaammin päivänsäde osuu silmiin, sitä varmempi hymy. Kevät Kesä on tulossa, eikä pieni nuhakaan haittaa menoa!

kotiemoisi ja tunnustus

Lomalla ollessa isäntä alkoi oireilemaan pahanlaatuisesti. Oireet alkoivat hymysuin vauvan hoidosta, kakkavaippojen iloisesta vaihtamisesta, hotellin sängyllä köllimisestä, vauvan ryöstämisestä sylistäni.

Oirehtimisesta huolestuneena päätin avata keskustelun:

-Taidat tykätä olla Miss Murmelaatin kanssa?
-Kyllä tottakai.
-Siis tarkoitan kotona?
-Mmm kyllä.
-Ihan kahdestaan, ja hoitaa sitä?
-Niin kyllä.
-Tahtoisitko jäädä sen kanssa kotiin töistä?
-Hmm. Ehkä tahtoisinkin.
-Oikeasti!?
-Näin ehkä vähän haluaisin, jos se töiden puolesta onnistuu. Tuntuu että muuten missaa aika paljon murmelin kasvusta. Ei se ole kuin kerran pieni.

JAHUU!! Se on sairastunut taudeista pahimpaan eli vanhemmuuden ihanuuteen ja isyyden tärkeyteen.

Aloitamme siis molemmat osa-aikaisena syksyllä työelämässä ja kotiemoina! Olen niiiiiiiin ylpeä isännästä.

                                                 *   *   *   *   *   *

Und doch. Danke schön meine freundin Ninni für dein Liebster blog Bekenntnis, tämä hommahan menee ihan kansainväliseksi kun saksaksi ruvetaan tunnustelemaan =)

Liebster tarkoittaa "rakkain" tai "rakastettu", mutta se voi tarkoittaa myös suosikkia. 

Liebster palkinnon ajatuksena on saada huomiota blogeille joilla on alle 200 seuraajaa.

Tunnustuksen säännöt:

1. Kiitä antajaa ja linkitä bloggaaja, joka antoi sen sinulle.

2. Valitse viisi suosikkiblogiasi (joilla siis alle 200 lukijaa) ja kerro se heille jättämällä kommentti heidän blogiinsa.

3. Kopioi ja liitä palkinto blogiisi.

4. Toivo, että ihmiset joille lähetit palkinnon antavat sen eteenpäin heidän viidelle suosikkiblogilleen!

 Terveisiä reissusta. Puhki ollaan. Ei sentään ulkomailla olemisen takia, vaan sinne menemisen ja sieltä takaisin saapumisen takia. Lennot olivat lievästi sanottuna haasteellisia. Yritä nyt itse sitoa itsesi ja 9kiloinen venkoileva ärtynyt makkara kiinni tuoliin vajaaksi 6 tunniksi.

Babybaskettiinkaan roikale ei enää mahtunut. Yli 68 senttisten ei kannata vaivautua. Siispä ipana nukutettiin mennen tullen sylissä vaihtelevalla menestyksellä. Kiitän kärsivällisiä kanssamatkustajia ystävällisistä hauskuutusyrityksistä... ja lentoemoja joille hätäpäissäni ja nälkäpaniikin tullen tiuskin, kun maito meni liian kuumaksi.

Mutta perillä oli ihanaa!

Ipanapaa vietiin pitkin kaupunkia rattaissa, kantoliinassa sylissä. Tahti oli sama, kuin niissä reissuissa kun lapsesta ei ollut vielä tietoakaan. Murmeli näytti nauttivan ihmisvilinästä ja sammui virikeövereihinsä kiitettävän tehokkaasti uniaikaan. Siis siihen samaan kuin suomessakin. Jäin käteeni rannekellon, joka oli murmeliajassa. Ja kellontarkka ipanammehan sitä seurasi.

Dubai sinänsä ei ollut ihmeellinen, ihmeellisempi kuin vaikkapa Bangkok, mutta tarpeeksi hurja meille. Ja rentouttava. Ihana saada toinen lapsen vahti vierellensä viikoksi. Ja se kun sattuu olemaan vielä oma Isäntä, niin avot. Rentouttavaa.

Lapsenvahtiapua olisi muutenkin ollut saatavilla. Paikalliset nimittäin läppivät ja sylittelivät murmelia pitkin poikin. Yhdessä ravintolassa tarjoilija tarjoutui ottamaan oonan keittiökierrokselle alku- ja pääruokamme ajaksi. Huutohan siitä tuli, mutta hyvä yritys.

Niistä varautumisista. Pakkaushysteriasta jne. Oli aiheellista. Kaikkea käytettiin. Paitsi tsiljoonaa ylimäääista ruokapurkkia, mitkä olin pakannut ihan vain varmuuden vuoksi. Kertakäyttöasiat (lusikat, ruokalaput, vaippa-alustat ja vaipat) olivat jumalallisia, lomalla vaihteeksi kulutus kunniaan. Kantoliinakin toimi kuin unelma. Murmeli nimittäin viihtyi hyvin rattaissa, mutta tilttasi välillä, jolloin kantoliina buuttasi matkailijan uuteen uskoon. Sitä paitsi isin kyydissä oli turvallista (ylpeä pääkantaja). Uv-uikkari oli mahtava. Samoin lasit ja pipo, kun suostuivat pysymään päässä.

Paras koko matkalla oli mukanani raahaama -isännän aluksi kritisoima - paksu aarrekidsin aarremetsä peitto. Se toimi pehmikealustana, lämmittäjänä viileissä kauppakeskuksissa, aurinkosuojana ulkona, valosuojana lentokoneessa jne. Suosittelen. Tulee käyttöä ensi kesänäkin.

Toiseksi paras asia olivat babywipesit. Monta pakettia. Ihan joka paikkaan ja hetkeen. Itselle ja vauvalle. Naamalle ja pyllylle. Nyt ja aina. Because you're worth it.

Turhin mukana roikkuva asia olivat pitkähihaiset bodyt. Asteita oli +37 ja mini pyyhälsi koko reissun hameissa ja yli-isoissa t-paidoissa sekä välillä pelkissä vaipoissa. Mitä turhia niillä vaatteilla kikkailemaan. Altaalla oltiin aina varjossa ja kaksi kertaa sipaisin rasvaa suojaksi. Kaupungilla haahuillessa vaunuilla peitto suojasi auringolta koko ajan ja kantoliinassa taas kuskattiin sateenvarjon alla. Kuin aurinkoa pelkäävän kiinalaiset konsanaan. Kevyillä varusteilla siis mentiin loppujen lopuksi.

Ai että oli mukavaa. Paitsi ne lennot. Ensi kerralla jonnekin lähemmäksi, mutta yhtä lämpimään.