torstai 7. marraskuuta 2013

Ei pisteen pistettä


Paska mikä paska, mutta en minä mitään itselleni ja turhautumiselleni näköjään voi. Huonon äidin kortit on taas jaettu ja nostin juuri täyskäden.

Meillä nimittäin edelleen valvotaan ja valvotaankin niin maan pirusti öisin. Uusinta uutta oli viimeyönä tunnin sisällä kuudesti omaan sänkyyn palautus vanhempien makuuhuoneen ovelta. Syynä oli ehkä alkava ikkunaremppu, minkä seurauksena kaikki huonekalut uudelleenorganisoitiin ja peitettiin muovilla.

Toisaalta, koko viimeisen vuoden ajan ei mikään ikkunaremppa ole voinut olla syynä 2-4 kertaisiin yökiljumisiin, että se siitä selityksestä.

Lopulta vääntäydyin seitsemännen kerran koettaessa ylös sängystä ja marssin lastenhuoneeseen muksun viereen nukkumaan. Ajattelin, että jos poloinen on peloissan pimeästä (mikä meillä on uusi kiva muotijuttu), niin saakoot nukkua sitten äidin vieressä ja meno on taas harmonista. Toivon että uhrautumisellani on seurauksensa ja pimeän pelko hellittäisi ja lapsi olisi iloinen aamulla. Viis kipeästä selästäni, polttavasta rintarangastani, puutuneista jaloistani ja muutenkin jo kertyneestä väsymys taakasta.

Mutta mitä vielä, saakeli. 150 senttiä kertaa 70 senttiä leveässä sängyssä jalat kippurassa vietetty tuskainen yö kahden tunnin unilla ei merkkaa muksulle tuon taivaallista.

Heti aamusta alkaa kiukuttelu. En halua pukea, en halua pestä hampaita, enkä todellakan halua syödä. Viimeinen piikki isketään kynsinauhojeni alle kun muksu kieltäytyy menemästä käsipesulle. Ihan tuiki tavalliselle rutiinikäsipesulle, mitä se kaikkina muina aamuina hinkuu päästä tekemään itse.

Naps. En jaksa enää.

V***U, %¤!#%"%S*****A, ##¤%? P*****E!!#¤%!&&%

Suustani pääsee merikapteenikielen lisäksi anteeksi antamattomat sanat: "mua ei todellakaan kiinnosta olla tollasen kakaran äiti, etkö tajua että en jaksa enää tehdä mitään hyvää sulle kun saan sulta vaan kaikkea paskaa takaisin"

Ja painun ovesta ulos kohti maailman hirveintä syyllistävintä itkuisinta, tuskallisinta työmatkaa. Ilman voimahalia ja lähtöpusua. Ja heihei vilkutusta.

Äitipisteitä ei jaella tänään.




2 kommenttia:

  1. Täältä vertaistukea. Huusin tänään temppuilevalle esikoiselle, joka ei suostunut millään rauhoittumaan päikkäreille, vaan veti hihastaan ne vihoviimeisetkin temput. Huusin "lopeta tuo temppuilu, äipällä menee hermot, lukitsen sut pian pimeään kellariin ja jätän sinne". Vaikka en tietenkään tekisi sellaista OIKEASTI (vaikka joskus ehkä mieli tekisikin).

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Tämä on nannaa korvilleni, vaikkei tämä ehkä ole soveliasta näin ilmaista.

      ihanaa, että tässä maailmassa muillakin menee hermot. Tai siis kamalaa, olisi korrektimpaa.

      Poista