Uneton

Tänä aamuna päätin hakeutua lääkärin vastaanotolle. Deadlineksi asetin tämän viikon lopun. Syynä on pohjaton väsymys, joka on kiusannut jo hiljaa kasautuen viimeiset pari kuukautta.

Oikeastaan väsymystä olen kerryttänyt jo miltei vuoden päivät. Kun mukulamme aloitti päivähoidon vuosi sitten katkesivat täyden yön yön unet siihen paikkaan. Kuluvana vuonna olemmekin koko perhe nukkuneet yhteensä kahdesta kolmeen viikkoon öitä putkeen kenenkään heräämättä tai herättämättä.

Aika vähän kun sen jakaa 365 päivälle.

Kyllähän sitä sissinä vetelee yhden yön herätyksen taktiikalla töissä ja jaksaa puuhastella jotakin vielä töiden jälkeenkin. Kun määrä on välillä noussut kahteen, alkavat mustat silmänympärykset tummua. Viimeaikoina herätykset ovat olleet viidestä ylöspäin, mikä näyttää olevan se viimeinen kuuluisa korsi kamelin selässä.

Itse juoksentelen yössä vessan ja kylppärin väliä kahdesti tai kolmesti. Murmeli huutaa sen perinteiset kaksi tai enemmän kertaa kauhuhuutoa sängystään, lopun yön joko valvon yksin sängyssä tai saattelen hiljaa makuuhuoneeseemme hipsivää muuten vain herännyttä yövierasta takaisin sänkyynsä. Viime yönä kolmesti kaiken muun heräämisen päälle. Ja näiden lisäksi olen alkanut valvoa ihan omaksi ilokseni.

En ymmärrä mikä esikoistamme on vaivannut jo vuoden. Se huutaa öisin ja viimeisenä muotivillityksenä vaeltaa sängystään pois makuuhuoneeseemme. Pahimmillaan puolen tunnin välein. En millään tahtoisi uuden vauvan saapumisen kynnyksellä totuttaa mukulaa perhepetiin. Siinä eivät nuku esikoiset eikä tosikoiset, saatika vanhemmat. Enkä ole oikein voimissani unikouluunkaan sillä en tiedä edes mistä tällä kertaa aloittaisin. Ongelma ei ole yksin nukahtamisessa, vaan itsekseen heräämisessä.

Olen keinoton ja voimaton.

Olen saavuttanut pisteen, jossa harkitsen vakavasti kello neljä yöllä töihinlähtöä, koska en enää kuitenkaan saa enää unta. Autolla ajaminen aamuruuhkassa on alkanut pelottaa kolarivaaran takia. Töissä en ole enää kuukauteen tehnyt oikeastaan yhtään mitään, vain tuijottanut tyhjää seinää. Suunnitteilla on vakavasti harkittuna hotelliyö ja ei todellakaan kaksin, vaan ihan yksin, jotta saisin nukkua rauhassa.

Minä, joka en koskaan ole nukkunut päiväunia, haaveilen nyt miltei päivittäin hetkestä, jolloin voisin nukahtaa edes puoleksi tunniksi. Vaikka työtuoliin tai auton rattiin. Ihan sama. Unta on saatava.

Siispä marssin pian lääkärille ja pyydän viimeistä viikkoa töistä vapaaksi.