torstai 20. syyskuuta 2012

RaiVaRi!



Ensimmäinen oikea raivari oli eilen kylässä. Siis sellainen uhma- tai tuhmaraivo, jota ei saa talttumaan ihan perinteisin "kato tässä on rusina" -keinoin.

Ja tietenkin se piti kohdata Sellossa, keskellä sembaloita ja alennusmyynneissä kiitäviä ihmisiä. Kello viiden ruuhkassa. Fask.

En tiedä oliko kyseessä esiuhmaa, oikeaa uhmaa vai ihan vain perinteistä huonoa käytöstä ja ripaus päikkäriväsymystä. Mutta joka tapauksessa mukava show siitä tuli aikaiseksi ja sain tuta todellakin ihmisten katseet selässäni. Ne samat silmämunien pyörittelyt, joita olen itse vuosia takaperin heitellyt vanhemmille, jotka eivät saa julkisella paikalla mukuloitaan hiljennettyä.

(I´m so sorry, nyt ymmärrän, hiljentäminen ei vaan välillä ole mahdollista.)

Uskon ja ymmärrän nykyään, että huutavan lapsen vanhemmat tuossa tilanteessa ovat todellakin yrittäneet jo kaikki mahdolliset keinonsa. Ei ne niitä mukuloitaan ilokseen huudata.

What triggers baby anger?
Miksi sinä raivoat, käyttäydy?!
Emme mekään eilen. Kaikki alkoi ostoskierroksesta (ja huonoista päikkäreistä aamupäivällä) joka oli kröhm, ehkä hieman pitkä. Ja ehkä vähän nälästä. Ja leikkipaikasta, johon päätettiin pysähtyä ihan vain pikaisesti.

ErrorError.

Wrong idea. Kun lasta maaniteltiin liukumäestä takaisin vaunuihin, syntyi karmea raivo, jonka seurauksena kaiksi hiestä märkää vanhempaa kävelee mahdollisimman smuutisti nykivää puolijuoksua parkkihallia kohden kirkuva kakara vaunuissa, joka yrittää heittäytyä niistä alas. Heilutellen väkivaltaisesti käsiään. Suu vääristyneenä karjuen. Kiljuen. Rääkyen.

Ja sama jatkui autossa, ja kotona ja koko illan. Meinasin jo soittaa lekurillekin, että mitä nyt tehdään, onko lapsellamme jokin tosi huonosti? Onneksi en varannut aikaa, sillä perus raivokohtauksen toteaminen lääkärillä asti olisi ehkä ollut meidän ymmärtäväiselle vakuutusyhtiöllekin hieman liikaa...

Raivo loppui illan myötä, mutta pelko hiipi persaukseen: näitä on tulossa lisää. Uhma is coming soon.

..to be continued..

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti