Ruokajutuista vielä.
Länttäsin murmelin käteen lusikan, jossa oli jugurttia. Suuhun meni. Äiti ylpeänä, ja jälkikasvunsa viisaudesta sokaistuneena, ei tajunnut että homma voi mennä ojasta allikkoon. Pahemman kerran.
Lusikan antaminen, oli kuin oliksi antanut pirulle pikkusormensa. Ipanahan ei päästänyt lusikasta enää irti, vaan imeskeli sitä silmät sirrillän ja onnesta soikeana. Vihdoinkin äiti tajusi antaa sen minulle!!
Siihenhän loppui sitten se rauhallinen ja hyvin sujuva ruokahetki. Ihan kuin ipana olisi kasvattanut pikku sarvet kupoliinsa. Sillä päästyään kerrankin
lusikanvarteen kiinni, oli se valmis siitä hetkestä lähtien tastelemaan siitä henkensä edestä.
Lusikkaa en siis ipanalta saanut enää takaisin, en edes täytettäväksi uudestaan jugurtilla, hedelmäbonalla tai millä ikinä keksinkään lahjoa, eikä taisteluun mukaan haettu toinenkaan lusikka auttanut enää asiaa.
Nyt pelkään kuollakseni seuraavaa ruokailukertaa ja sitä, ryöstääkö Vastakruunattu Arvon Neiti Lusikanhaltijamme taas sen eikä suostu avaamaan suutaan jos kyseinen kiistakapula on asianomistajan hallussa. Fask!
Nuorimmaiseni on ollut heti lusikointiharjoitusten alettua todellinen nti Minäitte, mutta kun antaa tarpeeksi pitkävartisen lusikan voi kammeta yhteistyöllä lisää ruokaa naperon suuhun. Vähän vaatii voimaa äidiltä ohjailla sitä lusikkaa ja paljon pitää tytärtä kehua kuinka hienosti syö itse, mutta lautanen tyhjenee.
VastaaPoistaJa nyt kun ikää on 11kk, tyttö onkin syönyt itse jo muutaman kuukauden lusikalla tai sormin.
Tsemppiä ja pelko pois!
kiitos, odotankin innolla, että voin itse lusikoida omaa ruokaani toisten sijasta =)
PoistaKokeilitko siis toisen lusikan kanssa niin, että yhden annoit lapselle ja toisella syötit? Se on yleensä toimiva kikka, mutta en ihan saanut tekstistä selville, kokeilitko juurikin tätä sillä toisella lusikalla.
VastaaPoistaYhtään sun hätää vähättelemättä, musta on vaan toisaalta niin hauska lukea näitä juttuja lapsista jotka ei syö. Meillä kun asuu ikinälkäinen poika, joka huutaa kuin palosireeni joka ikinen kerta, kun ruokaa osuu näköetäisyydelle eikä lopeta ennen kuin ko. ape työnnetään suuhun tai piilotetaan taidokkaasti. Ja siis ruokaa menisi aivan käsittämättömät määrät, jos lapsi sais itse määrätä. Nimim. kolmekaan aamupalaa ei riitä. Ja syö sekä itse että syötettynä ihan ongelmitta, juuri täytti vuoden.
No, toivottavasti teillä pian ymmärretään että ruoka-aika on paras aika!
Koetettu on kahdella, yhdellä ja komella lusikalla, erilaisilla lusikka päillä ja kuoseilla (lue: muumikuosi). Ei onnaa. Lusikkahurmiossaan mukula imaiseen lähitienoon kaikki lusikat kerralla kitaansa. Sieltä niitä saa sitten keräillä ja myöntää tappionsa. Taas kerran.
Poistabtw, tutulla on myös megasyömäri mukula. ei le helppoa sekään, kun nälkä iskee tuhatta ja sataa sekunnilla minä hyvänsä. Ruuaksi on tällöin muututtava n.y.t. nyt ja neuvotteluvaraa ei kertakaikkiaan ole...