lauantai 2. kesäkuuta 2012

Helpon lapsen "helppo" äitiys

Lataillessani pohdin kovasti seuraavaa, saako helpon lapsen äiti olla väsynyt?

Murmeli on nimittäin mitä helpoin tapaus. Hän nukkuu yöt hyvin, unettomien öiden takia tullutta väsymystä tunsin viimeksi tammikuussa.

Murmeli on myös iloinen ja onnellinen lapsi, ei mitä ilmeisemmin kiukuttele muita lapsia enempää. Hän kehittyy ja menee omaa tahtiaan hymyssäsuin.

Muksulla ei myöskään ole ollut mitään vaivoja muutamaa flunssaa lukuun ottamatta. Koliikista tai refluksista on siis turha meidän tapauksessa hakea johtolankoja tai syypäätä.

Perheemme pyörii muutenkin mukavasti. Isäntä ei ole työnarkki tai edes paljoa töissä maatuva tai muuten vain pois kotoa. Päin vastoin, hän on paikalla paljon ja yhteistä perheaikaa piisaa joka päivä.

Kultalusikka suussa onkin jotenkin väärin sanoa, että on väsynyt. Muilla on rankempaa, on kahta lasta, kaksosia, vaikeita parisuhteita, haastavia esikoisia. Ei meillä. Meillä on vain haastava äiti.

Mitä sille voi tehdä?

Neuvolapsykologi on ohjemistossa seuraavana, numerokin on jo tallennettu puhelimeen ja samaa psykologia käyttänyttä ystävää haastateltu. Enää puuttuu soitto. Vai puuttuuko? Pääseekö tästä itse yli? Tarvitseeko edes päästä?

No ei, mutta silti huvittaisi talvisodan henkeen taistella ja selviytyä omin keinoin. Katsotaan.

2 kommenttia:

  1. Tottakai saa!!! Siis olla väsynyt! Suosittelen kyl ehdottomasti soittoa psykologille ja siellä käymistä. Kaikesta ei tarvitse selviytyä itse ja oloa helpottaa kummasti, kun käy purkamassa tuntojaan siellä psykologin pakeilla (nimimerkillä "Kokemusta on"; eikä ole tullut kaadettua kaikkea pahaa oloaan enää niin paljon miesparan ja/tai lapsiparan niskaan/niskoihin).

    Sitä paitsi vaikka oliskin "helppo" lapsi, niin ei se sitä tosiasiaa poista, et lapsen hoitaminen on totista työtä. Aina on jollain ihmisellä asiat huonommin, mut jokainen tuntee oman elämänsä parhaiten. :) Tsemppiä!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ihana olet, kiitos paljon neuvosta. Tekee hyvää kuulla, että muissakin kodeissa rytisee välillä..

      Poista