maanantai 20. tammikuuta 2014

Back to the basics


Vauva on ollut helppo. Kolmen tunnin syöttöväli, myös öisin, takaa tämän perheen jaksamisen. Muutoinkin kaikki on mennyt hämmentävän tasaisesti. Jokseenkin muistan, ettei esikoisen kanssa todellakaan ollut näin seesteistä.

Toisaalta, kyllä niitä hankaluuksiakin on. Voi sitä äärettömyyden tuskaa asioiden yksinkertaisuuden ja siitä aiheutuvan haluan hakata päätäni seinään -tunteen kanssa. Siinä missä kaksveen kanssa kinataan ja kiistellään sekä käytetään kaikki aailman neuvottelukeinot ja tietty LaUhKi -menetelmä (lahjonta, uhkailu, kiristys), ollaan vauvojen kanssa ollaan niin perusjuttujen äärellä.

Esimerkiksi miten voikaan vauvan röyhtäytys, tuo äärimmäisen yksinkertainen toimenpide, olla niin saakelin vaikeaa? Etenkin yöllä. Syötön jälkeen kaikki on hetken hyvin. Mukula nukahtaa eikä näytä merkkiäkään vatsavaivoista. Nostan sen hetkeksi olalle mutta röyhyä ei näy.

Jos kuitenkin mukula erehdytään kaatamaan liian aikaisin sänkyynsä löytää tuo pirulaisen pieni piileskelevä kupla tiensä johonkin vatsan mutkaan, missä se takuuvarmasti läsnäolollaan herättää vauvan tai saa sen yrjöilemään pitkin sänkyä.

Kupla on saatava pois yöunien takaamiseksi. Joten me sheikkaamme, hytkytämme, kääntelemme ja täristämme vauvaa pitkään ja hartaasti joka syötön jälkeen. Tällöin kuitenkin valitettavan usein maitotainnutuksen voima katoaa ja mukula on hereillä kuin tikka. Siispä uutta maitoa kehiin ja kas, uusi kupla ilmaantuu suolistoon. Ja homma alkaa alusta. Prkl. Miten tämä voi olla näin vaikeaa?

Toinen ihmetystä aiheuttava seikka on nukkuminen. Kun mukulaa nukuttaa alkaa se rääkyä. Siis huutaa ja kiljua, kun pitäisi vain laittaa silmät kiinni ja koisata. Itse ajattelisin niin, että jos väsyttää niin nukun, enkä rieku. Mutta kun ei. Vauvan silmin, kun väsyttää niin huudetaan kovempaa ja ei todellakaan mennä nukkumaan. Ainakaan ennen kuin suuhun on tungettu tissiä ja tuttia vuoronperään, hytkytelty, heiluteltu ja käännelty viiteen eri asentoon vanhempien sylissä. Sekin tietyssä rytmissä.

Sitten ovat vielä ne mystiset huutokohtaukset. Ne tympeät kiljumiset kun tiedät ettei mikään ei ole vialla, mutta kuitenkin on. Erityisen tympeää on se tunne, kun tiedät että vaippa on kuiva, nälkä ei voi olla eikä väsy ja muutenkin olet jo kaikkesi jälkikasvun eteen tehnyt mutta kun ei auta. Ei niin millään. Ja huuto vain jatkuu.

Senkin kiittämätön pas..telli.

Toisen lapsen kohdalla sentään ei enää tule apua mikä sillä on -paniikkia, vaan muksun voi hetken antaa huutaa ihan keskenään ja käydä hakemassa suklaata. Back to the basics.

6 kommenttia:

  1. Voi kuinka ihanaa kuulla näin kuukauden ikäisen esikoisvauvan äitinä! Röyhtäytys on täälläkin vaikeaa ja jos ei jaksa pitää vauvaa 45minsaa (yhtään vähempi ei riitä, kokeiltu on) pystyasennossa syönnin jälkeen (öisin tekee todella tiukkaa) niin pukluilu jatkuu ja pitkään. Sanotaan, että kaikki vauvat itkee, mutta näin ekalla kerralla sitä ei mistään voi tietää, että kuinka paljon ne "kaikki vauvat" itkee ja itkeekö meidän jotenkin liikaa ja mitä jos sitä sattuu johonkin. Ja joka ikinen päivä on kaksi 20min pätkää jolloin se vaan huutaa naama punaisena eikä mikään auta. Olen yrittänyt päästä tohon "hae suklaata" mielentilaan ja rupean pikkuhiljaa tajuamaan, että kyllä sillä on kaikki ihan hyvin eikä se kuole siihen, mutta vielä mietin kauhuissani mitä naapurit ajattelee ja soittaako sieltä kohta joku lapsensuojeluviranomaisille kun "taas se vauva itkee".

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. meillä on prikulleen samaa menoa mystisine itkuineen ja pukluineen! otinkin kaverini neuvosta vaarin ja aloin kolmen viikon kokeilulle, jossa jätin maidot ja viljat pois ruokavaliosta. Ja kas, se alkaa toimimaan. Nyt sitten ihmettelen, ettämitä hemmettiä syön, kun ruuassa ei saa olla viljan viljaa eikä maitoa.

      Kokeilun arvoinen setti, meinaan en myöskään osaa sanoa oliko muksun vääntelehtiminen normaalia vauvamenoa vai ei. Jotenkin se vain tuntui hieman omituiselta muihin mukuloihin verrattuna. Ja kiitos muutoksen, nyt se ei ainakaan puklaa ja osaa röyhyttääkin jotenkin ilman huutolaattaa. Progress?

      Argh tätä menoa. Tsemppiä!

      Poista
  2. Luultavasti syy itkuihin selvisi: sitä väsytti (duh). Kuinka tyhmä voi vanhempi olla, ettei ymmärrä kun toista väsyttää ja se itkuraivohuuto johtuu siitä, että on yliväsynyt? Puolustukseksi sain hyvin ristiriitaisia merkkejä, joita en sitten osannut tulkita oikein: haukottelee sylissä-> laitan sänkyyn-> silmät revähtää apposen auki ja vauva killitelee sängyssä tyytyväisenä->"hmmh..eihän sitä sitten nukuttanutkaan. Ja onhan toi nyt säälittävää että se yksikseen täällä tuijottelee tota seinää, otanpa sen syliin". ->20min myöhemmin itkuraivari. Meiän vauva ei myöskään tunnu osaavan nukahtaa muualle kun omaan sänkyynsä kapaloituna ja tutti suussa, eli jos näet että se haukottelee ja ajattelet, että se torkahtaa siihen syliisi niin ei muuten torkahda. Tai saattaa torkahtaa, mutta säpsähtää siitä hereille ja taas alkaa itku.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Mahtavaa havainnointia! Tätä tämä juuri on, ojan kautta allikkoon ja sieltä vasta kuivalle maalle. Hetkeksi =D

      Meillä oli ekan kanssa samaa rähmintää ojan pohjalla, en tajunnut, että syöttäessä raivoava ja huutava mukula oli väsynyt eikä todellakaan nälkäinen. Loogsen päätelmän seurauksena tungin sille vaan ravintoa kitaan ahkerasti ja päivittelin huutamista sillä seurauksella, että koko rintaruokinta meinasi kaatua. Lapsi meinaa alkoi ihnoamaan sitä. Eikä ihme, onhan se nyt hirveää kun nukuttaa ja joku tunkee tissiä suuhun minkä ehtii...

      Ja sama meinasi toistua tämän uudenkin taimen kanssa, kunnes muistin että väsymys ja nälkä näyttävät samalta.

      Ja hei, mikä ihme siinäkin on että syyllistyn itsekin siihen ettei silmiään auki pitävää mukulaa voi jättää sänkyyn makoilemaan ja nukahtamaan itse? Jotenkin sitä vain aina nostaa sen pois ja tadaa, katastrofi alkaa kytemään...

      Btw. meidän eka mukula nukahti juurikin kapaloituna ja tutin kanssa, ei muualle. Tää toka vaatii kans kikan, minkä kekkasin vasta hetki sitten (käyttöohjeet kun jäi klassisesti sairaalaan): sen päähän pitää heittää harso niin ettei se näe mitään. Ja kas, uni tulee n, 2 minuutissa. Anböliivöböl.

      Jaksamista iltoihin, meillä ne on ainakin ihan hanurista. Ja on varmaan vielä jonkin aikaa...

      Poista
  3. Ihanaa :D Harso päähän :D Joku universaali äitigeeni multakin on sitten löytyny ku ihan itte keksin laittaa muutama päivä sitten pinnansängyn reunan yli sen pään kohalle harson, ettei se pääse kuikuilemaan sieltä minnekään kauemmaks :D

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Jotenkin tuntuu siltä, että harsojen ja niiden kanssa heiluminen on todellakin geeneissä. Ties vaikka esiäitimme asettelivat banaaninlehtiä lastensa naaamoihin pidempien yöunien toivossa...

      Poista