tiistai 28. joulukuuta 2010

..zZZzZzzz..

Tämän viikon vitsaus on eittämättä ollut V Ä S Y M Y S! Aivan kaamea väsymys, joka piinaa heti aamusta lähtien. Luulin ensin, että on kyse joulun jälkeisestä väsähdystilasta ja pitkäksi venyneistä yökukkumisista sekä perus maanantaikoomasta. Päädyin kuitenkin yhdistämään silmäluomieni äärimmäisen valahtamistilan tulevaan minimiihini.

Väsymys oli eilen niin kova, aivan ennen kuulumaton. että huolimatta viikkoa aikaisemimin aloitetusta ALE -aikojen hehkuttelustani meinasin nukahtaa kesken kauan odotetun ostoskierroksen. Enkä saanut ostettua mitään - yhtään mitään! (Okei, yksi paita ensi kesäksi, mutta ei muuta!).

Onnistuin myös eilen nukkumaan kolmet pikapäikkärit: ensimmäiset autossa matkalla shoppailemaan, toiset matkalla shoppailemasta kotiin ja kolmannet heti kotiin päästyäni. Näiden lisäksi uuvahdin noin kymmenen kertaa työpisteen ääreen sekä auton rattiin (!) työmatkan aikana. Lopulta ruinusin alekierroksen jälkeen kotona lupaa mennä jo puoli kahdeksalta nukkumaan, mutta Isäntä suositteli pysymään vielä hetken hereillä jottei homma lähtisi lapasesta.

Tänään on helpompi päivä. Tuumattiin, että ehkä liikunta antaisi väsymykselle kyytiä, joten suuntaamme töistä päästyä heti circuitiin. Toivottavasti en urvahda kesken kaiken ja unikuolaa jotakin laitetta aivan limaiseksi...

vko 6

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti