Hiiiiop ja vinkusika!

Pääsiäisenä tapahtuu muitakin kuin kirkollisia ihmetyksiä. Johtuneeko tämä suklaamunien övereistä energialalauksista vai mistä, mutta murmeli lähti eteenpäin!

Kolmen, tai siis neljän kuukauden vatsallaan olemisen jälkeen se on vihdoin tajunnut, että eteenpäin kuuluu ja tuleekin tässä elämässä mennä. Suorituksessa on kylläkin vielä hieman parantamisen varaa, sillä eteenpäin mennaa käsillä vetäen, puoli metriä kerrallaan, maksimissaan kokonainen.

Mutta ai että tämä talo on täynnä ylpeitä vanhempia ja videokamera on jo täynnä videoita tapahtuneesta.

Koomisinta tässä touhussa on se, että ei ipana edelleenkään luovu perusasennostaan, eli takajalat ylhäällä maasta potkien, etujalat ilmassa viuhtoen, muuta kuin koiran lelun takia. Koiralla nimittäin on vinkusika, jota ipana himoitsee. Jos se on lattialla, tarpeeksi lähellä niin jo läks!

Nyt täytyy sitten heittäytyä itse pitkälleen maahan ja tarkastella lattiatasolta mihin kaikkialle sormet voi tunkea, mihin voi tukehtua ja mikä on liian ällöttävää lapsen suuhun mentäväksi. Esim. koiran lelujen kanssa on suuri kysymysmerkki. Niitä kun en rakki raasulta viitsi viedä, kun se ei muutenkaan saa enää huomiota.

Pitääkö tässä sitten kestää ajatusta, että tennispalloissa on kahdet hampaanjäljet?

Aurinko

Aurinko pistää naurattamaan meidän pikku tyttöämme. Mitä kirkkaammin päivänsäde osuu silmiin, sitä varmempi hymy. Kevät Kesä on tulossa, eikä pieni nuhakaan haittaa menoa!

kotiemoisi ja tunnustus

Lomalla ollessa isäntä alkoi oireilemaan pahanlaatuisesti. Oireet alkoivat hymysuin vauvan hoidosta, kakkavaippojen iloisesta vaihtamisesta, hotellin sängyllä köllimisestä, vauvan ryöstämisestä sylistäni.

Oirehtimisesta huolestuneena päätin avata keskustelun:

-Taidat tykätä olla Miss Murmelaatin kanssa?
-Kyllä tottakai.
-Siis tarkoitan kotona?
-Mmm kyllä.
-Ihan kahdestaan, ja hoitaa sitä?
-Niin kyllä.
-Tahtoisitko jäädä sen kanssa kotiin töistä?
-Hmm. Ehkä tahtoisinkin.
-Oikeasti!?
-Näin ehkä vähän haluaisin, jos se töiden puolesta onnistuu. Tuntuu että muuten missaa aika paljon murmelin kasvusta. Ei se ole kuin kerran pieni.

JAHUU!! Se on sairastunut taudeista pahimpaan eli vanhemmuuden ihanuuteen ja isyyden tärkeyteen.

Aloitamme siis molemmat osa-aikaisena syksyllä työelämässä ja kotiemoina! Olen niiiiiiiin ylpeä isännästä.

                                                 *   *   *   *   *   *

Und doch. Danke schön meine freundin Ninni für dein Liebster blog Bekenntnis, tämä hommahan menee ihan kansainväliseksi kun saksaksi ruvetaan tunnustelemaan =)

Liebster tarkoittaa "rakkain" tai "rakastettu", mutta se voi tarkoittaa myös suosikkia. 

Liebster palkinnon ajatuksena on saada huomiota blogeille joilla on alle 200 seuraajaa.

Tunnustuksen säännöt:

1. Kiitä antajaa ja linkitä bloggaaja, joka antoi sen sinulle.

2. Valitse viisi suosikkiblogiasi (joilla siis alle 200 lukijaa) ja kerro se heille jättämällä kommentti heidän blogiinsa.

3. Kopioi ja liitä palkinto blogiisi.

4. Toivo, että ihmiset joille lähetit palkinnon antavat sen eteenpäin heidän viidelle suosikkiblogilleen!

 Terveisiä reissusta. Puhki ollaan. Ei sentään ulkomailla olemisen takia, vaan sinne menemisen ja sieltä takaisin saapumisen takia. Lennot olivat lievästi sanottuna haasteellisia. Yritä nyt itse sitoa itsesi ja 9kiloinen venkoileva ärtynyt makkara kiinni tuoliin vajaaksi 6 tunniksi.

Babybaskettiinkaan roikale ei enää mahtunut. Yli 68 senttisten ei kannata vaivautua. Siispä ipana nukutettiin mennen tullen sylissä vaihtelevalla menestyksellä. Kiitän kärsivällisiä kanssamatkustajia ystävällisistä hauskuutusyrityksistä... ja lentoemoja joille hätäpäissäni ja nälkäpaniikin tullen tiuskin, kun maito meni liian kuumaksi.

Mutta perillä oli ihanaa!

Ipanapaa vietiin pitkin kaupunkia rattaissa, kantoliinassa sylissä. Tahti oli sama, kuin niissä reissuissa kun lapsesta ei ollut vielä tietoakaan. Murmeli näytti nauttivan ihmisvilinästä ja sammui virikeövereihinsä kiitettävän tehokkaasti uniaikaan. Siis siihen samaan kuin suomessakin. Jäin käteeni rannekellon, joka oli murmeliajassa. Ja kellontarkka ipanammehan sitä seurasi.

Dubai sinänsä ei ollut ihmeellinen, ihmeellisempi kuin vaikkapa Bangkok, mutta tarpeeksi hurja meille. Ja rentouttava. Ihana saada toinen lapsen vahti vierellensä viikoksi. Ja se kun sattuu olemaan vielä oma Isäntä, niin avot. Rentouttavaa.

Lapsenvahtiapua olisi muutenkin ollut saatavilla. Paikalliset nimittäin läppivät ja sylittelivät murmelia pitkin poikin. Yhdessä ravintolassa tarjoilija tarjoutui ottamaan oonan keittiökierrokselle alku- ja pääruokamme ajaksi. Huutohan siitä tuli, mutta hyvä yritys.

Niistä varautumisista. Pakkaushysteriasta jne. Oli aiheellista. Kaikkea käytettiin. Paitsi tsiljoonaa ylimäääista ruokapurkkia, mitkä olin pakannut ihan vain varmuuden vuoksi. Kertakäyttöasiat (lusikat, ruokalaput, vaippa-alustat ja vaipat) olivat jumalallisia, lomalla vaihteeksi kulutus kunniaan. Kantoliinakin toimi kuin unelma. Murmeli nimittäin viihtyi hyvin rattaissa, mutta tilttasi välillä, jolloin kantoliina buuttasi matkailijan uuteen uskoon. Sitä paitsi isin kyydissä oli turvallista (ylpeä pääkantaja). Uv-uikkari oli mahtava. Samoin lasit ja pipo, kun suostuivat pysymään päässä.

Paras koko matkalla oli mukanani raahaama -isännän aluksi kritisoima - paksu aarrekidsin aarremetsä peitto. Se toimi pehmikealustana, lämmittäjänä viileissä kauppakeskuksissa, aurinkosuojana ulkona, valosuojana lentokoneessa jne. Suosittelen. Tulee käyttöä ensi kesänäkin.

Toiseksi paras asia olivat babywipesit. Monta pakettia. Ihan joka paikkaan ja hetkeen. Itselle ja vauvalle. Naamalle ja pyllylle. Nyt ja aina. Because you're worth it.

Turhin mukana roikkuva asia olivat pitkähihaiset bodyt. Asteita oli +37 ja mini pyyhälsi koko reissun hameissa ja yli-isoissa t-paidoissa sekä välillä pelkissä vaipoissa. Mitä turhia niillä vaatteilla kikkailemaan. Altaalla oltiin aina varjossa ja kaksi kertaa sipaisin rasvaa suojaksi. Kaupungilla haahuillessa vaunuilla peitto suojasi auringolta koko ajan ja kantoliinassa taas kuskattiin sateenvarjon alla. Kuin aurinkoa pelkäävän kiinalaiset konsanaan. Kevyillä varusteilla siis mentiin loppujen lopuksi.

Ai että oli mukavaa. Paitsi ne lennot. Ensi kerralla jonnekin lähemmäksi, mutta yhtä lämpimään.

Varautumisen aakkoset vol. 3

Ja nyt kun kaikki on pakattu lapselle, hammasharjaa ja relatippoja myöten, on aika pohtia mitä itselleen pakkaa. Luulin jo itseasiassa pakanneeni kaiken, mutta onneksi tarkistin.

Olin unohtanut bikinit, dödön, hammasharjani ja itseasiassa miltei ison osan olennaisista tavaroista. Omistani siis. Murmelilla kaikki on vimpan päälle mukana.

Itse näköjään meinaan pärjätä koko reissun yhdellä t-paidalla...

Jokatapauksessa on aika laittaa itsensä lomamoodiin pikkuhiljaa. Ja unohtaa pakkaaminen, minkä seurauksena sain eilen jäätävän migreenin. Ja relata.

Ai niin ja vielä piti pakata aurinkolasit.

...ja sukkia

... ja kesäkengät

... buranaa

...kirja

Äh, ei sitä kuitenkaan ehdi lukea missään. Nyt. Haloo. Rilääks duud.

Haaste

Haaste

Kiitos nimimerkille ac haasteesta tai tunnustuksesta tai mikä nyt tämä onkaan laatuaan. Siinä vaaditaan seitsemää random faktaa.

Pistetään siis suffle pyörimään.

Elämän vaaliminen. Minä kerään kasveja. Tai siis niitä vaan tulee meille. Aivan tahattomasti. En meinaa millään voi tappaa mitään vihertävää, jos sellaisen orpona jostain löydän. En myskään voi heittää roskiin sellaisten kasvien osia, mit täytyy vähän väliä harventaa, vaan sullon ne multaan ja usein tällä toiminnallani tuplaan kasviemme määrän hetkessä.

Lokki. Ostin juuri Yki Nummen Lokki valaisimen. Sen isomman. Auts.

Nella ja nuttu. Rakastan suomidesignin lisäksi peruskirpputoreja. Monella euron bodylla, saa pitkän ajan päästä vaikka toisen lokki-valaisimen.

Pupuneidin hedelmärae. Se on jotain mitä en voi ohittaa, mutta joka on kortilla. Se ilmestyy karkkihyllylle pääsiäisen tienoilla ja poistuu sen jälkeen jättäen kaipauksen miltei koko vuodeksi. Siksipä ostan pusseja joka vuosi varastoon pahan päivän varrelle. Nytkin puputan yhtä pussillista...

Korvatulpat. Joka aamu käytössä. Minä en kertakaikkiaan herää ennen kello seitsemää, en vaikka murmeli kuinka vaatisi.

Neuroticbrain. Järjestelen kaiken. Ihan kaiken, jotta tiedän mitä missäkin on. Viimeksi isännän työkalupakin. Sitä ennen ulkovaraston, veropaperit, cd -hyllyn ja pakastimen. Vaatekaappi on ominta järjestelyn aluetta, samoin murmelin kaappi. Vähiten tongin Isännän sukkalaatikoita ja järjestelen jatkojohtoja, vaikka mieli tekisikin. 

Unilelu. Olen ollut pienestä pitäen hulluna pehmoeläimiin, kenties äitini niitä tunki, tai yliinnokas mummi, mutta joka tapauksessa niit on aina pursunnut kaapeista, koreista ja laatikoista. Ja yksi niistä, se rakkain, uinuu vieläkin kanssani yöunet. Unihiiri.

Varautumisen aakkoset vol 2

Auringolta suojautuminen tuottaa tuskaa reissua ajatellen. Minimurmelille ei ole hankittu uv-pukua. Se on hintava ja lisäksi murmeli ei luojan kiitos vielä liiku, joten sen saa parkkeerattua varjoon suhteellisen pysyvästi.

Lisäksi lierihattu ja pitkähihainen bodyhousuyhdistelmä suojaavat lasta mielestämme riittävästi. Kyse on kuitenkin vain yhdestä viikosta. Lisäksi meinaan sivella ipanapan lasten aurinkorasvalla.

Tiedän, sitä ei apteekki suosittele, mutta tuttavieni ja lekureiden haastattelujen jälkeen tein yhteenvedon, jonka tulos on että parempi rasvata viikon ajan lasta kun antaa sen palaa edes kerran. Kesällä Suomessa en rasvaa laita, vaan suojautuminen hoidetaan muuten.

Lisäksi murmeli on varustettu aurinkolaseilla, joiden päälläpito harjoittelu on aloitettu hyvissä ajoin. Samoin hatun (joka muuten on isiisiisin vanha ja jota tuunasen punaisella rusetilla)!