Käytiinpä tässä erään ison omenan kauppakeskuksen eräässä kakkoskerroksen nimeltä mainitsemattomassa ravintolassa lounaalla kahdeksan kuisen tyttäreni ja ystävättäreni kanssa.
Eipä mennä enää uudelleen. Sen verran nöyryytävää kohtelua tuli vastaan.
Syynä oli tyttäreni, tuo sormiruokaileva pikkupiru, oikea hunsvotti, huonokäytöksinen retale, joka kehtasi harjoitella syömistä.
Ryökaleilen kunigatar ilkesi pahuuttaan aikuisten nautiskellessa lounastaan ruokailla tyylilleen uskollisesti. Se raakalainen nakkeli puolet sapuskastaa lattialle, mikä on aivan törkeää käytöstä vauvavuottaan viettävältä lapselta.
Niin törkeää, että oikein ravintolan omistajan piti rynniä paikalle ja kailottaa kovaäänisesti huitoen kohti pöytämme alusta että MITÄ NOI ON!?!
Niin, että lähimmistä pöydistä tuijotettiin. Niin, että paikan tarjoilijat nolostuivat. Niin, että hetken luulimme miehen olevan joku paikallisen ostarin sekopää, eikä työntekijä laisinkaan.
No, nehän on leipää, kurkkua ja vesimelonia hyvä herra. Ruokaa, jota lapseni äsken yritti pienillä kätösillään suuhunsa pistää. Ihan itse. Äidin ylpeydeksi, ravintolan omistajan kauhuksi.
Tämä ravintola oli selvästi naamioitunut lapsiystävälliseksi. Ovella nököttävien Ikean valkoisten syöttötuolien rivi on kuitenkin huijausta. Ei sinne kannata muksujen kanssa mennä. Ainakaan jos ne ei osaa pöytätapoja.
Ja ps. Tapanani on ollut aina korjata raflassa pöytä lasten jälkeen nätiksi. Myös lattiatasolta.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti