sunnuntai 21. heinäkuuta 2013

Viikko jäljellä

Viikko jäljellä, tuhat asiaa tekemättä. Miten se kesäloma aina tuntuu valuvan sormien läpi kuin hiekka?
Yllätin itseni tokaisemassa lakonisesti, että no niin, kohti syksyä mennään. Heinäkuussa.

Mutta näin se on. Kesää odotetaan kieli pitkällä koko talvi ja kevät. Kesäkuussa, kesän teknisesti alkaessa, odotellaan juhannusta ja lomien alkua, sekä siinä sivussa päivien pitenemisen alkamista. Heinäkuun koittaessa ladataan kaikki suomalaisten ilopisarat yhteen kuukauteen, juhlitaan, valvotaan, grillataan, nautitaan ja lomaillaan. Ja pam. Elokuussa arki koittaa. Loma-aika on harmillisesti vain kuukauden mittainen tähdenlento.

Mitä ehdin tehdä lomalla? Tähdenlentoni sisälsi tänä vuonna terassin laajennusprojektin kotipihalla. Hiano tuli. Samalla podin viikon mittaista migreeniä. Ei niin kehuttavaa. Ilman jälkimmäistä olisin yltänyt vaikka minkämoisiin rannalla köllöttelysuorituksiin. Mutta kun ei buranaakaan voi vetää, oli kärsittävä sisätiloissa.

Toisella viikolla oltiin etelässä. Fantastista. Palatanias Kreetalla oli paikka ja lapsiperheille aivan fantastinen, siitä lisää seuraavaksi, kunhan löydän matkakuvat jostain. Reissu oli mitä rentouttavin ja no, oli niitä elämyksiäkin joukossa. Kuten.. öö .. fetajuustoa? No, who cares, aurinkoa piisasi.

Kolmannella viikolla sielu jatkoi lepäämistään. Mökkeilyä oikein tunteella. Viikko ulkohuussin kanssa, ilman lämmintä vettä ja kas, olisin voinut olla toisenkin.  Tykkään siitä, että mihinkään ei ole kiire, pieniä hommia täytyy jatkuvasti tuunailla ja ennen kaikkea saa maata. Ja grillata. Kesän uutuus suosikkina reissulta mukaan tarttunut melitsana salada eli munakoisosalsa (esim jotain tähän suuntaan) ja kakkosena kuivamarinoitu liha Dansukkerin nettisaitin mukaan.

Neljäs viikko on täynnä kaupunkipuuhastelua. Vähän heurekan bodyworldiä, siivousta, vasikkasaarta, neuvolaa, kaverihengausta jne. Hommaa tuntuu edelleen piisaavan ja turboahteella mennään eteenpäin. Kai tällä sitten vuoden töissä istumisen lunastaa. Seuraavaa lomaa odotellessa.

Ai niin, se on sitten se äippäloma.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti