Uusi hoitotäti

Olemme saaneet aivan mahtavan mahdollisuuden järjestää mukulallemme tammikuusta alkaen perhepäivähoitoa. Käsittääkseni meillä on käynyt oikea lottovitto, sillä asuinalueellamme ei kovinkaan montaa perhepäivätätiä ole, saatika vapaata sellaista, jonka ryhmään voisi lapsensa laittaa.

Meillä kävikin varsinainen munkki, kun bongasin hoitopaikka.netistä yksityisen perhepäivätädin. Bongasin ilmoituksen jo syksyllä, jonka jälkeen tein kaikkeni suostutellakseni hänet ja ryhmän muut vanhemmat odottamaan vielä tammikuuhun meidän osallistumista. En meinaa millään olisi halunnut laittaa murmelia hoitoon vielä syksyllä ja hyvä niin. Osa-aikainen työ ja hoitokuvio on toiminut tähän asti kuin unelma.

Nyt siis tammikuusta meillä aloittaa hoitotäti kolmen muun alle kolmivuotiaan ryhmäläisensä kanssa meillä kotona. Jep. Meillä kotona. Joka päivä kasista viiteen.

Ja nyt heitämme kaikki kuorossa hyvästit valkoisille olohuoneen matoillemme, eteisen "aidolle matolle", ruokapöydän naarmuuntumattomalle pinnalle sekä puhtaan valkeille seinille.

Vaikka suihkin hätäpäissäni viime viikonloppuna sohvan täyteen "estää muka likaa tarttumasta ja suojaa tahroilta" -suihketta, en usko että kotimme menee miksikään. Köh köh, valkoinen itsensäsuojeluvalhe.

Yritänkin tarkastella asiaa sotkun sijaan positiiviselta kantilta. Muksua ei tarvitse viedä tarhaan eikä hakea sieltä. Koirallemme on joku pitämässä seuraa (ja vetämässä hannasta) päivisin. Muksu saa olla pienryhmässä eikä ison tarhan sijaan. Ja vielä se bonus, että murmeli saa olla kotona eikä hoitopaikassa. Aika hyviä plussia eikö?

Siispä kestämme asuntomme kulutuksen, tai ainakin yritämme nyt alkuun, voihan järjestelya ajan kanssa muuttaa vuoroviikoiksi kunkin lapsen kotona.

Hoitotädinkin kanssa on käynyt tuuri. Hän on varsinainen tehopakkaus ja meillä on kova luotto häneen. Täti (36 v ja kolme omaa muksua, eli ei mikään täti oikeasti) tekee päivisin muksuille ruuat, vie kaksi kertaa pihalle, siivoaa kuulemma kurajäljet ja peittelee laulamalla muksut päikkäreille. Mahtavaa, enempää en voisikaan toivoa.

Hoitoon jättämisesti onkin varsin turvallinen olo, ei harmita paljoa eikä varsinkaan pelota että kuinka oma muksu siellä pärjää. Kysymys onkin enemmän siitä, kuinka vanhemat pärjäävät...