Nappasin Tapiolan Akateemisesta ekstempore kyytiini Alfvén ja Hostenin Uhmakirja teoksen, joka on vihdoin ilmestynyt suomeksi. Suolainen hinta ei minua pysäyttänyt, vaan amerikkalaiseen fix and go tapaan toivoin kirjan ratkaisevan meidän perheen EI- asiat.
Siis tiedäthän ne ei ota sitä kukkaa, ei ota, EI PERKELE OTA SITÄ -asiat.
Meillä ei onneksi kuin toinen osapuolista osaa vielä kieltää. Tai siis yrittää kieltää. Murmeli ei onneksi osaa vielä sanoa maagista en halua -sanaparia, mutta tarpeeksi harmia em. ilmiöstä on jo itsessään.
Siispä hairahduin lupaavaan teokseen. Jonka alkumetreillä todetaan, että helppoja ratkaisuja ja oikoteitä ei ole. Että tämä quick fix on utopiaa. No niin, se siitä toivomastani fixandgosta.
Kirja sen sijaan lohduttaa. Et ole yksin. Et edes silloin kun lapsesi tuntuu vieraalta. Ja haluaisin lähteä litomaan. Pysyvästi. Ohje on, että puhu muiden kanssa, kauhutarinoita riittää jaettavaksi, ja jossain kohtaa tunnet varmasti sen pienen äänen kuiskaavan korvaasi, että onneksi meillä ei sentään noin pahasti käyttäydytä kotona. Ja se riittää, vertaistuki toimii näinkin.
Yksveen
Anyways, meillä on jotakin uhmaa ilmassa ja sekös rienaa äitiä. Itseasiassa se alkoi jo kolmisen kuukautta sitten. Olenkin ihmetellyt, miksi ihmeessä ikinä päätin hankkia lapsia. Ihan hirveäähän tämän on.
Ja kas, kirjassa on omistettu koko oma lukunsa 9 -kuiselle vauvalle, jonka elämässä kuulemma tapahtuu ja sattuu niin isoja muutoksia, ette isiinä voi olla uhmaamatta.
Ai siis tää on normaalia. Että mun kiltista piltistä tulee monsteri jo nyt?
Olisi pitänyt saada opus käteen jo paaaaaljon aiemmin. Olisin säästynyt harmailta hiuksilta. Ja hermoromahduksilta. Suosittelen.
Kirja äitiyspakkaukseen seuraaville sukupolville!
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti