maanantai 30. joulukuuta 2013

Seiskarit


Perheessämme on hieman omituinen tapa, jota seurataan orjallisesti illasta toiseen. Se on muotoutunut viimeisen kahden vuoden aikana vedenpitäväksi rutiiniksi, jota ilman on vaikea edetä. Se starttaa iltatoimet, rauhoittaa päivän viimeisistä kiireistä ja kokoaa pesueen yhteen.

Se on seiskarit. Seitsemän uutiset.

Tasan kello 19 null null istuudumme sohvalle. Joka ikinen. Avaamme koko päivän mustana ammottaneen viihdekeskuksen ensimmäistä kertaa ja viimeistään alkutunnarin soidessa kiljahtaa ensimmäisemme innosta soikeana "seiskarit" ja juoksee sohvalle. Päivän uutisannos on näin taattu, sillä hesaria ei ehdi aina lukea kuin otsikkopohjalta.

Ensimmäisemme aivopesu on aloitettu jo varhain. Jo parikuisesta tai alle, on tyty nukutettu seiskareiden äärellä. Hetkeä ennen kuin päivän uutisanti alkoi pyöriä ruudussa himmensimme olohuoneen valaistuksen, laitoimme makuuhuoneen unikuntoon ja lämmitimme jättipullon iltamaitoa. Sitten istuuduimme sohvalle ja huokaisimme 20 minuuttia. Kunnes The Iltarääkki alkoi.

Nyt rutiini starttaa iltatoimet. Kun uutisten loppuläpät on heitetty ja Peter Frantzen poistunut lavalta, käymme noin puolen tunnin sisällä iltapuuhiin hampipesuineen ja iltasatuineen.

Homma on toiminut tähän asti mahtavasti. Uutiset ovat hyvä iltashow. Tarpeeksi korkealentoista aikuisille ja jopa lapselle, joka ei siis tajua ohjelmasta oikein yhtään mitään. Ei siis traumoja yöuniin tai liian vilkasta menoa jolloin nukahtaminen ei onnistu. Varsinainen lastenohjelma siis.

Paitsi eilen.

Ensin käsiteltiin Taikkumaiden mielenosoituksia. Jouduin selittämään mukulalle miksi sedät huutavat, heittävät palopommeja, sytyttivät auton tuleen ja heiluttelivat iskulausekylttejä. Lisäkysymys seurasi rynnäkkökiväärejä kantavista poliiseista. "Äiti mitä noi sedät tekee, mitä ne kantaa kädessä?".

Seuraavaksi käsiteltiin jonkin Aasian maan ohjusharjoitteita, tai siis iskuista kai oli oikeasti kyse. Keskityin itse uutisen ajan selittämään mitä metallilieriöitä kyseisen valtion sotilaspäällikö potkiskelivat maassa. "No kuule, ne on ohjuksesta tippunutta romua ja ohjus taas on vähän isompi ja tuhmempi raketti..."

Uutisista ja kiperistä kysymyksistä päästiin urheiluruutuun, jonka luulisi olevan kevyempää kamaa. Sain kuitenkin vastata kysymyksiin, miksi sedät mätkii toisiaan kun ei saa lyödä (fudismatsissa lämivät uroshoivamaisesti toisiaan takaraivoon maalin jälkeen) ja miksi setää sattui (lätkämatsissa uroshoiva oli vieläkin rajumpaa)? Viimeistään UFC:n lopputuloksen näyttämisen uhka sulki teeveen.

Tosielämä on hurjaa. Ehkä iltarutiineja täytyy sittenkin muuttaa, seiskaltahan tulee muutakin laatukamaa kuten kiinteistökuningatar, pulttiois, maailman övereimmät hääjuhlat, tyhjätaskut, neljän tähden illallinen, hullut hamstraajat ja niin edelleen lapsille sopivaa...

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti