tiistai 12. marraskuuta 2013

Uneton


Tänä aamuna päätin hakeutua lääkärin vastaanotolle. Deadlineksi asetin tämän viikon lopun. Syynä on pohjaton väsymys, joka on kiusannut jo hiljaa kasautuen viimeiset pari kuukautta.

Oikeastaan väsymystä olen kerryttänyt jo miltei vuoden päivät. Kun mukulamme aloitti päivähoidon vuosi sitten katkesivat täyden yön yön unet siihen paikkaan. Kuluvana vuonna olemmekin koko perhe nukkuneet yhteensä kahdesta kolmeen viikkoon öitä putkeen kenenkään heräämättä tai herättämättä.

Aika vähän kun sen jakaa 365 päivälle.

Kyllähän sitä sissinä vetelee yhden yön herätyksen taktiikalla töissä ja jaksaa puuhastella jotakin vielä töiden jälkeenkin. Kun määrä on välillä noussut kahteen, alkavat mustat silmänympärykset tummua. Viimeaikoina herätykset ovat olleet viidestä ylöspäin, mikä näyttää olevan se viimeinen kuuluisa korsi kamelin selässä.

Itse juoksentelen yössä vessan ja kylppärin väliä kahdesti tai kolmesti. Murmeli huutaa sen perinteiset kaksi tai enemmän kertaa kauhuhuutoa sängystään, lopun yön joko valvon yksin sängyssä tai saattelen hiljaa makuuhuoneeseemme hipsivää muuten vain herännyttä yövierasta takaisin sänkyynsä. Viime yönä kolmesti kaiken muun heräämisen päälle. Ja näiden lisäksi olen alkanut valvoa ihan omaksi ilokseni.

En ymmärrä mikä esikoistamme on vaivannut jo vuoden. Se huutaa öisin ja viimeisenä muotivillityksenä vaeltaa sängystään pois makuuhuoneeseemme. Pahimmillaan puolen tunnin välein. En millään tahtoisi uuden vauvan saapumisen kynnyksellä totuttaa mukulaa perhepetiin. Siinä eivät nuku esikoiset eikä tosikoiset, saatika vanhemmat. Enkä ole oikein voimissani unikouluunkaan sillä en tiedä edes mistä tällä kertaa aloittaisin. Ongelma ei ole yksin nukahtamisessa, vaan itsekseen heräämisessä.

Olen keinoton ja voimaton.

Olen saavuttanut pisteen, jossa harkitsen vakavasti kello neljä yöllä töihinlähtöä, koska en enää kuitenkaan saa enää unta. Autolla ajaminen aamuruuhkassa on alkanut pelottaa kolarivaaran takia. Töissä en ole enää kuukauteen tehnyt oikeastaan yhtään mitään, vain tuijottanut tyhjää seinää. Suunnitteilla on vakavasti harkittuna hotelliyö ja ei todellakaan kaksin, vaan ihan yksin, jotta saisin nukkua rauhassa.

Minä, joka en koskaan ole nukkunut päiväunia, haaveilen nyt miltei päivittäin hetkestä, jolloin voisin nukahtaa edes puoleksi tunniksi. Vaikka työtuoliin tai auton rattiin. Ihan sama. Unta on saatava.

Siispä marssin pian lääkärille ja pyydän viimeistä viikkoa töistä vapaaksi.


4 kommenttia:

  1. Tekstisi on taas kuin omalta näppikseltä. Mulla on krooninen unihäiriö, joka paisui jo raskauden puolivälissä aikamoisiin mittoihin. Vuorokauden unisaldo kun jäi noin neljään tuntiin. Eli takana on 20 viikkoa unetonta raskausaikaa. Nyt takana on yhdeksän viikkoa synnyttäneen naisen unettomuutta. Esikoinen herää keskimäärin kolmesta viiteen kertaa huutamaan unissaan (taitaa nähdä painajaisia). Vaikka mies ja minä käymme hänen huoneessaan vuorokerroin, joka ikiseen huutosessioon kyllä herää. Tähän kun vielä yhdistetään kaksi vauvan yösyöntiä ja tämän tuntikausia jatkuvat vatsaöhinät, saldo jää edelleen neljään tuntiin, vaikka painun maate esikoisen kanssa samaan aikaan (klo 20).

    En muista mitään. Ruokakauppaan mennessä pitää se yksikin ostos kirjoittaa lapulle. Silmät verestävät, kroppa on aivan jumissa. Oksettaa ja huimaa. Mitään ei tee mieli syödä (mitä nyt suklaata kohtaan on loppumaton hinku, mutta jostakin se kilojenkaristus on aloitettava). Puhun läheisilleni samoja juttuja kolmeen kertaan ja no, pinnan lyhentymisestä lienee turha edes mainita.

    Mä valitsin sohvalla nukkumisen. Vauva nukkuu siis makuuhuoneessa, minä sohvalla. Näin saan edes muutaman arvokkaan lisätunnin uneen. Kun alkoi tuntua siltä, että sekoan kohta, jos en saa nukuttua. Olenhan minä tottunut unettomuuteen vuosikausia jatkuneena, mutta silloin meillä ei ollut vielä jälkikasvua. Silloin sai viikonloppuna nukkua vaikka kymmeneen ja päiväunet kaupan päälle.

    Isot tsempit!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Uh, muistan etäisesti tuon ajan jolloin en uskaltanut ajaa autoa pariin kuukauteen. Väsymys oli vain niin kamalaa että se vai järjeltä tilan. Sitä menee aika nopeaan survival tilaan, jossa ei tehdä kuin kaikista tärkein ja sekin riman alta.

      Mutta, eikö tämä helpota viimeistään kun ne täyttää kolme? Tämä on se oljenkorsi mihin tarraan. Älkääkä kukaan tätä minulta pois viekö.

      Poista
    2. ^Toivotaan teille ja meille!!

      Mitä lääkäri sanoi?

      Poista
    3. Tuli uhkaus sairaalareissusta jos supistukset jatkuu eikä ressi hellitä. Eli heti kotiin ja mars oli käsky =) En voisi olla onnellisempi...

      Poista