Toiset päivät lentää selällään, toiset päivät toimii huonommin. Jep. Ylämäki alamäki, keskisouraa vaaterissa olevaa tietä ei lapsen kanssa taida ollakaan.
Eilen suotiin, siis kaksihampainen hirviöni soi, minulle mitä ihanimman päivän. Aamulla herättiin nauraen, nostin sängystä mysteerisesti yön aikana jalkopäätyyn kippuraan päätyneen jälkasvuni olalleni ja starttasin aamun suuntaamalla vaipanvaihtohon.
Vaipoissa ei ollut odottamassa sitä tavanomaista ei niin ihanaa tervehdystä. Aamiainen meni alas ilman draamaa, samoin päivällinen lounas ja itseasiassa koko paletti. Välissä leikittiin, naurettiin ja minäkin vaihteeksi ihan kyynelissä. Ihanaa kun oma muksu jo osaa naurattaa ja saa repeilemään!
Unetkin meni putkeen, äidille suotiin 3 tunnin päikkärit ja omaa aikaa since viime joulukuun.
Tuntui, että muksu oppi yhden päivän aikana kymmenen uutta temppua ja oli inhimillinen, et vain huutava, ruokittava, kasvatettava kasa. Välillä se kävi äidin sylissä kaulailemassa ja taas mentiin. Mahtavaa.
Ja sitten tänään. Ei aamupalaa, ei päikkäreitä, ei ruokahalua, ei leikkimieltä. Kitinää kitinää kitinää. Iltapullokaan ei mennyt kuin taistelemalla alas. PRKL! ja isäntäkin prkl oli koko prkl päivän prkl poissa. Prrrrkl.
Onneksi eilen oli hyvä päivä, niitä jaksaa sitten odottaa lisää, koska on ne vaan niin siistejä. Siis ihan tajuttomia.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti