keskiviikko 21. joulukuuta 2011

Voihan velli

Kuka sen on keksinytkän, että lapselle pitää syöttää velliä?

Meillä totutellaan vellien maailmaan niin maan perhanasti. Syynä on oma ihana yöuni, jota toivon takaisin tulevaksi pikkuhiljaa. Murmeli nukahtaa ihanasti klo 20.00, mutt aherää syömään seuraavaa sapuskaa jo puolilta öin. Sitten seuraavaa kolmelta. Seuraavaksi kukutaan oneksi vasta aamulla, mutta luulisi ipanan pystyvän jo hitusen parempaan.

Vast ikään kotonamme vallitsi ei nukuta -kausi. Yhtäkkiä suht hyväuninen ipanan retkale pätti että kolmen viikon aikana hän nukkui yöllä vain tunnin, max kaksi putkeen. Tästähän silmäpussini venähtivät ja elämä tuntui taas varsin apealta ja pää koppa pehmeältä valvomisen takia. Onneksi huljutusreissun lääkäritäti käski meitä aloittamaan kiinteät iltaisin, vellin tai soseet, jotta uni maistuisi. Murmelin ikäisen ei kuulemma enää pitäisi niin usein heräillä eli syynä tähän oli riittämätön sapuska. Piti sitten tämäkin lääkärillä asti käydä toteamassa.

Kirmasin onnesta soikeana ja yöunia etsien vellikauppaan ja aloitin maissivellin totuttamisen. Hirveä huuto.
Yöllä, päivällä ja illalla. Nice. Yöunet väenivät entisestään, vaikka kuinka hellästi yritin pienill määrill totutella. No sitten perunavelli testiin. Sama homma. Argh. Lopulta soseutin perunan itse ja sekoitin mukaan tuttelia. Hitusen pienimpi huuto, mutta mahakipuja kuitenkin. Prkl.

Heitin perunasoseet seinille ja rupesin kittaamaan muksuun mangososetta iltapalaksi. Ja avot! Olen viimeyönä nukkunut ensin 6 tuntia putkeen, sitten vielä viisi lisää! Kuka niitä vellejä kaipaa?

3 kommenttia:

  1. Meillä kans neuvolan täti ekana ehdotti velliä, mutta ei se pysy ees suussa. Mentiin suoraan sit kiinteisiin. Toi yöheräily kuulemma saattaa johtua jostain hermoston kehityksestä myös, sanoi internetti. Meillä nimittäin alkoi se n. 3 viikkoa sitten sen yhden heräilyn sijaan, niin oon ollut siitä lähtien ihan sekasin, kun en saa nukuttua kunnolla. Meillä syödään illalla hedelmäsosetta, mutta joskus klo 18 aikaan, niin mietin, pitäiskö se sit myöhästää, jos auttais uneen...

    VastaaPoista
  2. Meillä on ollut tuota tunnin välein heräilyä syntymästä saakka, eikä tyttö välillä nuku päivälläkään kuin parit 45min unet. Ja voin sanoa että olen todella väsynyt! :( Tyttö on siis 2kk. Toivon todella että neiti alkaisi nukkumaan paremmin, alkaa olla voimat loppu. Meillä on ollut vatsavaivoja (koliikkia!?) ihan alusta asti. Noh, pitäisi sen paljon puhutun 3kk kohdilla helpottaa.. toivossa on hyvä elää.. :D

    VastaaPoista
  3. puuh, pahoittelen vähiä yöuniasi Evelyn! kuulostaa jäätävätä, mutta lapset on täynnä vaiheita eli toivon,että teidänkin kohdalla tämä vaihe päättyy aikanaan. Sitä ennen, älä kursaile avunpyyntöjen kanssa, tuossa väsmyksessä kaikki hoitoapu on tarpeen!! laiha lohu se päiväapu kllä on, sillä yöllä se univelka kasaantuu.. tsemppiä.

    Petra, meillä soseet ovat juurikin klo 18 aikaan kehissä. jos syöttö on myöhempään niin mahakipu vaivaa yöllä. Mutta pieni vinkki, koetahan soosata ite perunaa ja tuttelia lusikoitavaan modeen. Sitten vähän hedelmäsosetta joukkoon ja lusikalla suuhun. Näin niitä vauvoja huijataan..

    Ja mielenkiintoinen pointti yöheräilystä ja ehityksestä, siltä se vähän vaikuttikin sillä se tuli ja meni yhtäkkiä eikä oikein rimmannut minkään mahakipujuttujen kanssa.

    VastaaPoista