keskiviikko 11. toukokuuta 2011

Hello hellokitty!

Nyt on piru irti.

Käytiin tuttava perheen luona, jonka emäntä oli vinkannut kierrätykseen matkalla olevista lastenvaatteista. Perheessä on kaksi suloista 0-2 vuotiasta tyttöä, joten tavarat kannatti katsastaa.

Mennessämme kylään meitä odotti mahtavat kolme säkillista tyttöjen vaatteita. Tartuimme ystävättäreni hoputuksesta toimeen ja aloimme perkaamaan pusseja. Ohjeistuksena oli, että viekää vaikka kaikki, mutta kannattaa tarkastella vaatteiden kuntoa ettei ihan resuisimpia ota mukaan. Ilmeisesti vauva hinkkaanahteriaan niin tomerasti potkupukuihin, että niihinkin ehtii tulla kulumia.

Osassa vaatteista oli kuitenkin hintalaput vielä kiinni. En ole siis ainoa, joka tuntuu haalivan tavaraa yli äyräiden ja pesänrakennusvietin viemänä. Vauvojen saamiseen liittyy ilmeinen kulutusbuumi, joka lähtee välillä hallisemattomana käsistä (varsinkin, kun vaatteiden hankintaan lisätään yli-innokkaat isovanhemmat mukaan, joilta tavaraa virtaa meille päin ehtymättömästi ja vuolaasti).

Tavara oli siis erittäin tasokasta ja miltei kuin uutta. Perkasimme isännän kanssa lattialla istuen pussien sisällöt. Itse otin mukaani valtavan kasan bodyjä, talvihaalarit, villapaitoja ja kaikki mukavat sekä pehmeät housut. Noudatin kaikissa valinnossani neutraalia väriteemaa ja hamstrasin erityisesti kaikkea valkoista. Isäntä valikoi omasta pussukastaan jotakin, mitä en ehtinyt seuraamaan. Tuloksena oli puolitoista ikea-kassillista tavaraa , jotka kattavat lapsen koko enismmäisen ikävuoden ja vähän ylikin. Vau. Vaatehuolet ovat siis lopullisesti ohi. Ja olemme pariskunnalle ison kiitoksen ja viinipullon velkaa. Siis todella ison viinipullon.

Kotona istahdin uudelleen vaatepinojen ääreen ja lajittelin vaatteet kokojen mukaisesti. Kauhukseni kassista paljastui Hellokitty paita ja toinenkin sekä glitterillä varustetut hellokitty sukkikset. Kaikki vaaleanpunaisia. Olinko laittanut vahingossa väärän peratuista pinoista pussiin? Pengottuani koko kasan läpi, oli tuloksena lukuisa määrä vaalenapunaisin koristeluin tai kokonaan vaaleanpunaisia vaatekappaleita omien valkoisten pesukoneen kauhujeni lisäksi. Mitä ihmettä?

Syypää oli isäntä.

Hän hykerteli sohvalla ja kertoi, että herkistyi kaikki vaalenapunaiset vaatekasat nähdessään. Hän oli se, joka oli ujuttanut hellokitty- ja perhoskuvioiset tekstiilit mukaan. Isäntä fiilisteli. Ryökäle!

Meillä on nyt siis vaatekaappi lastenhuoneessa, jonka hyllyjä raottaessa selviää sokealle myyrällekin kumpi on tulossa.

Mutta tätä EI edelleenkään kerrota eteenpäin, erityisesti isovanhemmille tai uteliaille sisaruksille!!
Heitä ei myöskään todellakaan päästetä vaatekaapin lähelle urkkimaan eli pidetään suut supussa.

vko 26

6 kommenttia:

  1. Oi ihanuutta! Pidetään suut supussa

    VastaaPoista
  2. Voi, ihanaa!! Teillekkin rinsessa :) Täällä kans harrastetaan vauvanvaatteiden piilottelua tietyiltä ihmisiltä :) Mutta miten piilottaa seinät?? Olemme remppaamassa vauvan huonetta, yhdelle seinälle tulee tapetti jonka perusteella ei voi päätellä, mutta loput maalatut seinät sitten kyllä kertovat kumpi sieltä on tulossa :D

    VastaaPoista
  3. Onnea tytöstä! :)
    Mulla tuli eilen sellanen olo et meille tulis poika. Oonkin jo ihmetelly miksei mulle ole tullu mitään "oloa" sukupuolesta, niinkun useimmilla kuulemma on tullu..

    VastaaPoista
  4. Vähänkös täällä hihittelin, kun mietin sun ilmettä kun selasit sitä vaalenapunaista pinkkaa läpi :) Mutta siis onnittelut tytöstä! :) Miun on ite vaikea kuvitella, että miun mies ostaisi meidän lapsella mitään vaaleanpunaista, mutta ehkäpä sitä mieskin tosiaan herkistyy hemppistelemään kun sellainen tilaisuus tulee:)

    VastaaPoista
  5. Ei siinä vaaleanpunaisessa loppujen lopuksi mitään vikaa ole enkäå edes voi kovikaan montaa vuotta lapsen väritykästymisiin edes vaikuttaa.

    Itse en väristä vain ole koskaan pitänyt. pienenä leikin autoilla ja pukeuduin protestiksi siniseen tai vihreään. Taitaa olla niin, että vaikka vanhukset kuinka koettavat värimaailmasta päättää niin veto -oikeus on aina kakaralla itsellään =)

    VastaaPoista